Kategoria: elokuvat (20 viimeisintä)

Tulipas käytyä elokuvissa katsomassa The Island. En kauheasti odottanut elokuvalta, mutta oli kuitenkin mukava käydä pitkästä aikaa tuhlaamassa pari tuntia katsottavan elokuvan parissa. Tämä ei kuitenkaan sujunut aivan niinkuin olisi toivonut, vaikka yhdeksän euron sijoituksen luulisi jotain takaavan.

Alkumainoksissa oli nyt tämä pitkään televisiossa H&M:n höpisemä "Romeo&Juliet" ja voi herranjestas mitä sontaa. Kyseinen pätkä kestää noin kymmenen minuuttia ja sisältää yhden henkilön laulua sekä surkeaa ja sekavaa kuvausta, joka on olevinaan jotenkin liittyvä Romeo&Juliaan. H&M on selvästi maksanut tästä "ilosta" runsaasti rahaa, miksi sitten meidän pitää maksaa yhdeksän euroa lipusta ja vielä kärsiä moista moskaa?

Itse "mainos" saa myös mielenkiintoisen lisävivahteen kun siihen yhdistää hetki sitten tapahtuneen kokaiinipaljastuksen Kate Mossista, jonka piti alkaa H&M:n malliksi. Selvästihän siis tässä "mainoksessa" nainen itkee poikaystäväänsä, jonka ampui huumekauppias kun ei meinannut maksaa tarpeeksi huumeista. Nyt nainen jäi ilman päivittäistä annostaan ja riehuu poliiseille ja ohikulkijoille sitten tätä. H&M antaa erittäin hyvän kuvan nuorille.

Tämän kun yhdistää vielä Pohjolan typerään vakuutusmainokseen (josta näytetään kolme osaa vielä tuolla), alkaa olla mitta täysi. Mainos on kohdistettu 18-25 -vuotiaille, mutta hassusti salissa suurin osa väestä oli vanhempaa väkeä. Joten ihan turhaa mainostaa. Ja kun mainoksen idea on idioottimainen ja rasittava, ei tuolla ainakaan uusia asiakkaita saane. Kiitos vain, Pohjola, että kerroitte ettei kannata tulla asiakkaaksenne.

Kun ilmoitin mielipiteeni H&M:n mainoksesta kassaneidille, hän sanoi heti etten ole todellakaan ainoa valittaja, on kuulemma monet muutkin tulleet takaisin haukkumaan tämän. Lupasi viedä eteenpäin terveisiä että ehkä kannattaisi miettiä kaksi kertaa mitä näyttää. Tuskinpa miettivät.

En aio astua elokuviin jalallani ennen kuin nämä mainokset ovat kadonneet, saavat MPAA ja valtio sitten itkeä Pohjolalle ja H&M:lle siitä kun pahimmassa tapauksessa ilman korvausta hankin elokuvat verkosta ja katson ne kerran. Siinä jää sitten saamatta palkka minun osaltani näille työntekijöille ja elokuvan tuottajille, se on voivoi. Enkä suosittele muillekaan elokuvissa käyntiä ennen kuin on varmistanut ettei joudu H&M:n typeryydestä kärsimään.

Kävin katsomassa Sin Cityn ja taas tuli vastaan näitä ajattelemattomia (tai itseään todella tärkeänä pitäviä) ihmisiä, joiden kaaliin ei mene kännykän sammuttaminen elokuvissa käydessä. Ja vieläpä vastasi tähän puheluun. Selkeästi siis piti itseään tärkeämpänä kuin muiden elokuvanautintoa (tai ehkä soittaja oli presidentti tai muu tärkimö?), kun kerran viitsi alkaa puhua elokuvissa. Toisellakin henkilöllä taisi känny soida, mutta tajusi nopeasti vain katkaista puhelun ja sammuttaa kännykän.

Toisaalta tämä ei edes ollut niin paha kuin muutama vuosi sitten kärsimäni tapaus. Olimme porukalla intiimissä pikkuteatterissa katsomassa Evitaa, kun kahden ihmisen päässä ollut henkilö sai puhelun. Tietysti kännyä kaivettiin jostain laukun pohjalta, sitten alettiin selittää että ollaan elokuvissa ja mitähän sulla oli asiaa jne. Sitten katkaisi puhelun ja eiköhän soittaja soita hetken päästä uudestaan ja nainen taas selitteli ummet ja lammet elokuvissa olemisestaan. Tämänkään jälkeen ei känny mennyt kiinni vaan takaisin laukkuun. Nainen kylläkin lähti, nimittäin kesken elokuvan hakemaan lisää naposteltavaa ja muisti kysellä ääneen seurassaan olevilta haluavatko he jotain.

Itselläni ei kännykässä edes ole kenttää elokuvateattereissa, silti muistan sen sammuttaa (ei sinänsä, soittoääneni on yleensä pelkkä piippaus muutenkin, en halua terrorisoida kanssaeläjiäni). Yrittäkää tekin nyt muistaa sammuttaa ne kännyt tai laittakaa ne äänettömälle, ette te oikeasti niin tärkeitä ole. Tai sitten pysykää poissa elokuvista.

Ulkomainen tutkimus väittää, että prinsessasadut ovat pahasta. Lapset kuulemma oppivat näistä ikäviä asioita, kuten kestämään väkivaltaista miestä ja muuta sellaista. Suutelemaan sammakkoa vaikka kuinka kauan ja odottaen siitä tulevaa prinssiä.

Kotimaiset tutkijat taas ovat eri mieltä ja sanovat, että lapset ottavat saduista vain pitämiään asioita. Ikävät asiat jätetään pois ajatuksista. Tämä taas on erilaista televisiossa, josta otetaan kaikki tuleva sisään, koska televisio on audiovisuaalinen kokemus, siinä ei paljoa mielikuvitusta tarinan suhteen käytetä.