Kännyt elokuvissa

tatipensio - 22.08.2005 19.22 - elokuvat 

Kävin katsomassa Sin Cityn ja taas tuli vastaan näitä ajattelemattomia (tai itseään todella tärkeänä pitäviä) ihmisiä, joiden kaaliin ei mene kännykän sammuttaminen elokuvissa käydessä. Ja vieläpä vastasi tähän puheluun. Selkeästi siis piti itseään tärkeämpänä kuin muiden elokuvanautintoa (tai ehkä soittaja oli presidentti tai muu tärkimö?), kun kerran viitsi alkaa puhua elokuvissa. Toisellakin henkilöllä taisi känny soida, mutta tajusi nopeasti vain katkaista puhelun ja sammuttaa kännykän.

Toisaalta tämä ei edes ollut niin paha kuin muutama vuosi sitten kärsimäni tapaus. Olimme porukalla intiimissä pikkuteatterissa katsomassa Evitaa, kun kahden ihmisen päässä ollut henkilö sai puhelun. Tietysti kännyä kaivettiin jostain laukun pohjalta, sitten alettiin selittää että ollaan elokuvissa ja mitähän sulla oli asiaa jne. Sitten katkaisi puhelun ja eiköhän soittaja soita hetken päästä uudestaan ja nainen taas selitteli ummet ja lammet elokuvissa olemisestaan. Tämänkään jälkeen ei känny mennyt kiinni vaan takaisin laukkuun. Nainen kylläkin lähti, nimittäin kesken elokuvan hakemaan lisää naposteltavaa ja muisti kysellä ääneen seurassaan olevilta haluavatko he jotain.

Itselläni ei kännykässä edes ole kenttää elokuvateattereissa, silti muistan sen sammuttaa (ei sinänsä, soittoääneni on yleensä pelkkä piippaus muutenkin, en halua terrorisoida kanssaeläjiäni). Yrittäkää tekin nyt muistaa sammuttaa ne kännyt tai laittakaa ne äänettömälle, ette te oikeasti niin tärkeitä ole. Tai sitten pysykää poissa elokuvista.

Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu