HILJAA!!! OTTELURAPORTTI!!!

suoppi22 - 22.07.2007 19.36 - uutiset 

Joukkueemme saapuessa Turkuun 10 aikaan. Ilmassa oli aistittavissa suomalaista urheilujuhlan tunnelmaa. Osa joukkueemme jäsenistä oli tyypillisellä suomalaisella "paskat housussa taistelumielellä nähtyään mm.yhden vastustajistamme, sen kolmikirjaimisen joukkueen!" Kuulin lausahduksia: Saako jäädä autoon istumaan?Mulla on pelikamat jäänyt kotiin! Mulla unohtu pelisukat!
Ensi järkytyksestä toivuttua Tico Ticon jäsenet valuivat yksitellen ehkä hieman epävarmoina rantaan tekemään leiriä. Pian historian ensimmäinen naisten beachfutisottelu näki päivän valon Uittamonrannalla. Olimme yllättää ensimmäisen vastustajamme, mutta viime sekunnin maali mursi unelmamme ja 1-2 tappio oli tosiasia. Ekasta matsista parhaan pelaajan palkinnon antasin Ray Banille! Uskomattomia torjuntoja polvet verillä! Ansa Ikosen palkinnot menee Enriquen ja Kuningattaren taidokkaaseen oman naisen blokkiin jossa 2 x 21 makaa päällekkeäin oman maalin edessä, yrittämättäkään nousta ylös puolustuksen avuksi - ehdottomasti pelin kulminaatiopiste!!!
Kun Areenalta ei juomavettä saanut, jouduimme avaamaan oluttölkit ja tankkaamaan itsemme seuraavaan matsiin valmiiksi. Vastassa kolmikirjaiminen ammattilaistenjoukkue tiukoissa housuissa! Tiukka oli myös ottelu, yleisö eli mukana kun pistimme kampoihin vanhoille mjpejaajille. Hallitsimme ottelua mielin määrin, mutta maalipaikat olivat tiukassa. Lopulta kokemus vei voiton ja kärsimme toisen tappion numeroin 2-4. Ottelun parasta pelaajaa on vaikea valita, joten annan taistelusta täyden kympin koko joukkueelle!
Kolmas ottelu oli Ticolaisten näytöstä! Vastustaja oli VASTAANTULIJA ja joukkueemme pyöritteli mukavat 9-0 lukemat taululle! Lohkojako koitui kohtaloksemme ja pääsimme aloittamaan illan vieton ajoissa!
Maukkaan illallisen jälkeen siirryimme hotelliin asiallisesti ja aikuismaisesti veittämään iltaa keskustellen Kuningattaren ja Lady M;n huoneeseen! Saimme äänekkäitä vieraita
joista osa osasi käyttäytyä - osa ei... Jos yhdellä huikalla vetää kaverin siideripullon huiviin niin ei voi katsoa ku peiliin ja miettiä miksi ovessamme oli sen jälkeen ketjut!!
Baarit sijaitsivat mainiosti hotellimme vieressä ja  joku jo ilmaisi, että Turku tanssittiin kumoon - se pätee kyllä hyvin eilis iltaan!Lady M;n nylkytyksistä saivat kaikki osansa, Kuningattaren, Etanan ja Mokkasiinjalkaisen yövieraan tanssit olivat häkellyttävän hyvännäköistä!!! Ja että tämä kolmikko oli tanssilaittialla yhtäaikaa on jo saavutus  sinäänsä!
Kotiin ollaan tultu yksitellen....Suurin osa on kävellyt kotiin nähden edellä tutun selän. Hotellin ovikoodit eivät tuotttaneet kenellekään minkäänlaisia ongelmia, ainoastaan Mokkasiini on hapuillut useampia kertoa ovikoodia yrittäen löytää sopivan huoneen mihin se passais. Kuningattaren oikeudella - hänen korkeutensa saapui "kotiin" 8.30, reippaasti ennen huoneen luovutusaikaa!
Turun kaupungista on vaikeaa saada aamupalaa ennen 12, joten siitä ISO MIINUS pelipaikkakunnalle!! Tämän vuoksi emme tule Turkuun vasta kuin ensi vuonna!
Kotimatka sujui H-I-L-J-A-A!!!!


Lue kommentit (7) | Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu