Neuroviisujen satoa

tatipensio - 01.03.2008 20.46 - musiikki 

Ensin esiintyi Ninja. Kappaleessa ei mitään sanomaa tai ideaa tekstissä. Kauheaa.

Sitten Jippu. Ei tällä kertaa vinkunut mutta shösshötti alussa, oli kumarassa kuin 80-vuotias mummo ja lauloi huonosti.

Crumbland kuulosti samalta kuin 200 muuta bändiä, paitsi että laulu oli laulettu epätahtiin (kai tarkoituksella) ja vielä kappale soitettiin välillä nuotin vierestä.

Hanna Marsh yritti kelttityyppistä pelimannikamaa, mutta jätti homman puolitiehen ja heilui kuin hevonen eestaas.

Vuokko Hovatta sentään lauloi aika mielenkiintoista kappaletta ja osaa oikeasti laulaa. Ei silti mikään Euroviisubiisi. Olikos hän Ultra Brassa tai jotain, kuulosti niin tutulta...

Jenna lauleli tyypillistä Asikainen-oksennusta. Ei meikata sun vuoksi ja ei sydänkään hakkaa. Ja tämä jonkin teinipurkkapopin päälle ja jotain poikia heilumassa. Y Ä K.

Väliaikanumerona Aikakone. Olen tykännyt nuorna tyttönä heidän biiseistään mutta tämä uusi kappale ei oikein sytyttänyt. Kuulosti siltä että olisi pitänyt olla vähän nuoremmat esittäjät, tai jotain. Näkee miten käy kunhan levyn tekevät. Ollaankohan tulemassa takaisin kun Makia ei enää oteta tekemään puolia euroviisukappaleista?

Ja yllättävää, kansa äänesti juurikin ne kaksi kuunneltavaa esiintyjää eteenpäin. Eli Vuokko ja Crumbland.

Lue kommentit (25) | Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu