Nokia N96 -update

symbiatch - 26.09.2008 12.55 - mobiili 

Näköjään Nokialta on tullut 11-sarjan softapäivitys N96:een, vakiona tuossa luurissa oli 10-sarjaa. Mutta enpäs voi päivittää nyt vielä parista ihanasta syystä. Varmuuskopiota ei voi ottaa sisäiselle kiinteälle 16 gigan muistille, vain muistikortille. Ja minulla tuossa ei ole nyt muistikorttia. Myöskin OTAna kun kysyy päivityksiä sanoo luuri ettei ole päivityksiä. Ja minulla ei ole kaapelia mukana.

On se vaikeaksi tehty. Näkee mitä kaikkea tuossa on saatu korjattua, josko nuo aiemmin ilmoittamani hitailut, jumittelut ja sekoilut olisi edes joltain osin vähän paremmin toimivia...

Lisää seuraa myöhemmin kun pääsen muistikortin ja kaapelin ääreen. Kerrankin muuten My Nokia -palvelun tekstiviesti oli oikeassa, viimeksi se ilmoitti E90:n päivityksestä viikkoja sen jälkeen kun olin jo päivittänyt.

Nyt on päivitetty. Fiksua, tietojen varmistus ei suostu varmistamaan kaikkea, kun se haluaisi varmistaa myös sisäisen muistikortin tiedostot. Ja sehän ei oikein onnistu kun pitäisi olla yli 16 gigatavun ulkoinen kortti. Eli nyt kai sitten varmistus ei varmista edes puhelimen muistin tiedostoja. Hienoa.

Päivitys meni nopsasti ja hurjinta: kaikki asetukset jne olivat säilyneet! Vihdoinkin. Eli ei tarvinnut edes palauttaa varmistuksesta tietoja. Mutta yhtä hidas tuntuu olevan ja changelogin mukaan ei korjattu juuri mitään ja tunnettuja bugeja runsaasti. Kivakiva. Sontaa siis vieläkin.

Kommentoi

MTV3 mainostaa tragedialla

symbiatch - 24.09.2008 10.30 - mainonta 

MTV3 mainostaa Kauhajoen tragedialla

Kuka hiton idiootti on MTV3:lla keksinyt ostaa Google-mainoksia Kauhajoen tragedian varjolla? Kyllä nyt voisi joku hieman miettiä onko tällainen ollenkaan fiksua. Mutta toisaalta, kyse on MTV3:sta, mitä fiksua sieltä tulisikaan.

Törkeää.

MTV3 mainostaa Kauhajoen tragedialla

Hakemalla Googlella sivuja löytyy sitten tällaisiakin. Muutkin mainostavat, mutta MTV3:n otsikointi taas hienoa. Ja haluavatko tosiaan näkyä "sponsoreina" moiselle?

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Jälleen punasilla pulikoilla

kebax - 20.09.2008 10.58 - golf 

Sait 29 pistettä!
Tasoituksesi nousi 0,1, uusi tasoituksesi on 18.
Reikä123456789Out
Par43445345436
Pituus2901302402754101202904103302495
Hcp10416218148612
Tulos53668556751
Pisteet23010122011
Reikä101112131415161718InTotal
Par4535343453672
Pituus2504701204101153009031040524704965
Hcp1111513731759
Tulos4646352594495
Pisteet3212323201829
 
Nimi:kebax
Päivämäärä:20.9.2008
Kenttä:Aulanko Golf (AGK) - Eversti
Tii:Punainen
Tarkka hcp:17,9
Pelitasoitus:14

Kommentoi

#golfklubi mestaruuskisa / Paluu Ruuhikoskelle

kebax - 12.09.2008 10.40 - golf 

Viikonlopun golfreissu suuntautuu pohjanmaalle kun #golfklubi kanavan viides perättäinen mestaruuskisa pelataan nimimerkki tukin isännöimänä Kalajoella 13.9, lauantai. Hiekkasärkillä pelataan pirtsakan koleassa syyskelissä jota voisi lähes talveksikin kutsua. Kettu puolustaa mestaruuttaan ja 6 uutta pelaajaa kisaa erillisestä "vuoden tulokkaan" palkinnosta. Kanava majoittuu kentän reunalle jo perjantaina.

Sunnuntaina kanava tekee invaasion Nurmoon hienolle Ruuhikosken kentälle. Allekirjoittanut vieraili tällä kentällä viimeksi 2003 kalastaen 39 pokipitsettä. Samoihin pinnoihin tuskin tällä kertaa tulee ylletyksi, mutta toivottavasti brutto olis vähemmän. Ruuhikosken kaunein reikä lienee #13 jonka jokivarsimaisema ja metsänreuna ovat kuin suoraan maalarin siveltimestä.

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Suuruudenhulluutta Pelkosenniemen tapaan

jouni - 10.09.2008 21.32 - yhteiskunta 

Ideaparkit kalpenevat kun Pyhätunturilta tuulee

Ideaparkit ja muu kauppakeskushulluttelu ovat vain alkusoittoa. Pelkosenniemellä hullutellaan aivan eri mittakaavassa. Kunnan luottamushenkilöiden enemmistö väittää uskovansa järjettömän kokoiseen Pyhätunturin matkailukaupunkiin, Noitatunturiin. Toisin sanoen he uskovat näin:

-Uuteen lomakeskukseen tulee vuodepaikat 30 000 - 50 000 yöpyjälle
-hankkeesta tulee 5000-7000 uutta työpaikkaa
-toteutusaika kokonaisuudesaan 10 vuotta
-rahoitus saadaan kansainvälisiltä sijoittajilta
-lentokenttää ei tarvita, vaan bussilla pääsee uuteen lomakeskukseen

Keskiviikkoillalla 10. syyskuuta Yle tv2:n Suomi Express -lähetys tuli Pelkosenniemeltä. Ohjelmassa esiteltiin noitatunturi-suunnitelmaa. Hankkeen puuhamies Olli Santala täsmensi hanketta vielä näin: "Matkailumarkkina on kehittynyt niin, että tällainen on mahdollista. Emme ole käyneet kunnan kukkarolla emmekä tule käymään. Kunta ei vastaa kunnallistekniikan eikä muun infrastruktuurin rakentamisesta."

Pelkosenniemen luottamushenkilöt olivat Noitatunturi -hankkeen toteutumismahdollisuudessta lähes yksimielisiä ja näennäisen optimistisia lähetyksessä. Kaksi Keskustapuoluelaista olivat ainoita ohjelmassa haastatelluista luottamusmiehistä, jotka sanoivat, etteivät usko hankkeen toteutumiseen.

Mitä järkeä tässä hankkeen havittelussa oikein on? Suomen väestöä keskitetään asutuskeskuksiin. Myös vapaa-ajan vietto ja kauppa keskittyy. Pelimerkkejä uusjaetaan. Pelkosenniemen unelmaan uskominen on pitkälle varautumista siihen, että jos Pelkosenniemi ei tartu toimeen, toteuttaa joku toinen Lapin kunta saman heitä ennen.
Sama asia Olli Santalan sanoin: "Jos emme täällä pohjoisessa saa jotain aikaiseksi, se juna menee jo."
--- ...

Matkailun kehittämisideana esiteltiin Suomi-expressissä myös Kemihaaran kansallispuisto aktiiviseen matkailukäyttöön. "Tutkimuksen mukaan kansalispuisto vetää magneetin lailla väkeä puoleensa", hankkeen puuhamies totesi. Työministeri Tarja Cronberg oli paikalla Pelkosenniemellä ja iloitsi ideasta.

Aiemmin päivällä Ylen Pelkosenniemi-erikoislähetyksissä oli kerrottu - toisin sanoen kerrattu - että mitään taloussyillä perusteltavaa kuntaliitosta pelkosenniemeläiset eivät halua.

Suomessa tuskaillaan muissakin kunnissa sitä, että rahaa ei ole peruspalveluihin. Silti suuruudenhulluutta riittää silläkin ehdolla, että kunta joutuisi maksajaksi - toisin kuin Pelkosenniemellä luvataan.

Kommentoi

Pekka Roine puhuu asiaa

symbiatch - 03.09.2008 21.48 - IT-ala 

Teksti on minun live-referenssini Pekka Roineen puheesta Microsoftin Kumppanistudiosta. Asia on kuin minun suustani mutta paljon paremmin kerrottuna. Ja hänen sanomanaan varmasti paljon enemmän painoarvoa.

Pekka Roine kertoi hyvin miten meitä on johdettu harhaan. Inno-Suomea ei ole olemassakaan, korkeintaan innovointi-Suomi. Suomessa keksitään asioita, mutta innovaatio vaatisi myös hyväksikäyttöä. Ja sitähän ei Suomessa osata. Ja Tekes, Sitra jne jotka innostuneesti Inno-Suomesta puhuvat eivät ole oikeasti tehneet mitään sen eteen, että Inno-Suomi olisi olemassa.

Myöskin koulutus sai pyyhkeitä kivasti. Pisa-testit ja muut ovat hehkutuksen kohteena, mutta entäs korkeakoulut ja muut? Ei oikeasti valmisteta ihmisiä konkreettiseen tekemiseen.

Rahoitusta saa yli 90 eri paikasta ja hehkutetaan miten rahaa kyllä saa kunhan hakee. Mutta ei tällä ole mitään merkitystä. Kasvuyrityksiä ei oikeasti ole eikä yrityskanta kehity vaikka rahaa olisikin.

Myös yrityshautomoja puskettiin alas. Suomessa pitäisi olla yli sata yrityshautomoa, mutta nämä ovat leikkikouluja kansainvälisessä mittakaavassa. Yleensä näitä pyörittävät kiinteistöyritykset jotka vain haluavat tilansa täytettyä. Itse hautomotoimintaa, esimerkiksi Piilaakson tyyliin, ei löydy yhtään mistään.

Meitä kaikkia johdetaan myös harhaan ihastelemalla itsetyydytyksellisiä kansainvälisiä selvityksiä siitä, miten Suomi on vähiten korruptoitunut jne. Erkki Liikanen aikoinaan jo kritisoi että nämä ovat vain kohteliaisuuksia. Näihin pitäisi vastata "kiitos, hienoa." Mutta sen sijaan hehkutetaan itseisarvona kuinka nyt ollaan paras ja hienoin ja upein.

Meitä on johdettu harhaan puhumalla Suomesta johtavana teknologiamaana. Israel on maailman johtava teknologiamaa, Suomi ei ole. Aasia ja Pohjois-Amerikka ovat johtavia teknologiamaanosia, Eurooppa ei ole. Israel on päässyt erittäin pitkälle yhtenäisellä ja suunnitelmallisella politiikalla. Microsoft avasi uuden tutkimuskeskuksen Israelissa, 600 henkeä heti mutta vielä tarvitaan 150 lisää. Intelin melkein kaikki prosessorikehitys on Israelissa, tuhansia henkilöitä töissä.

Ja kyse ei ole siitä että ovat juutalaisia vaan se, että ekosysteemi on rakennettu oikein. Ja tämä olisi kopioitavissa minne tahansa. Mutta ei.

Ja myös globalisaatiolla johdetaan harhaan. Valtiolle itketään sellutehtaista ja vaikka mistä. Globalisaatio on uhka, mutta se on myös erittäin suuri mahdollisuus. Globalisaatio on tulossa, halusimme sitä tai emme. Erittäin iso osa Suomen työpaikoista on lähtemässä pois. Tämä pitää hyväksyä ja ymmärtää, että suomalaisen hyvinvoinnin pohja ei voi perustua näihin menneisiin työpaikkoihin vaan uusiin kasvaviin tietoalan töihin. Ja ennen kuin tämä asia myönnetään, mitään ei myöskään tehdä.

Monet tällä toimialalla olevat johtavat myös itseään harhaan. Ajatellaan että IT on vanha juttu, kaikki on tehty ja puuhastellaan nyt jotain tässä. Mutta se on todella kaukana totuudesta. Roine aloitti tietokoneen käytön melko tarkkaan 40 vuotta sitten, Digital PDP/9 -järjestelmällä. Keskusmuistia oli 16 kilotavua ja 256 kilotavua levymuistia, joka siihen aikaan oli uskomatonta. Nykyään jokaisella on kotona helposti miljoona kertaa enemmän levytilaa ja muistia.

Suomi on kuitenkin menossa lupaavaan suuntaan ja tulevaisuus näyttää hyvältä, varsinkin kasvuyrittäjyyden suhteen. Mauri Pekkarinen kirjoitti blogissa että kasvuyrittäjyyden ekosysteemi tarvitsee ilmastonmuutoksen. Jos kerran ministeriössä on asia tiedostettu, on huomattavasti parempi pohja sille, että kasvuyrittäjyys oikeasti olisi suojeltuna. Sari Sarkomaa on taas viemässä korkeakoulujärjestelmää läpi suurinta muutosta ikinä eikä tämä varmastikaan tule jäämään Aalto- yliopistoon vaan muokataan korkeakouluja ja yliopistoja tuottamaan sellaisia ihmisiä joita Suomi tarvitsee.

Tekes on myös julkistanut uusia rahoitustuotteita, joilla voidaan tukea kasvuyrittäjiä pidemmälle. Suomessa ongelmana on alikehittynyt pääomasijoittamisen pelikenttä. Kansainvälistä VC-toimintaa on turha täältä etsiä, mutta ehkä joskus. "Hautomoiden" rinnalle on syntymässä oikeitakin hautomoja, jotka ovat käyneet Israelissakin tutkimassa miten asiat pitäisi tehdä. Tärkeää olisikin nyt valita ne lupaavimmat yritysalkiot ja hautoa sekä kiihdyttää näitä kansainväliseen menestykseen, joka on kasvuyrittäjyyden työllistävän vaikutuksen takana.

Kaikki työpaikat jotka katoavat pitää siis luoda tyhjästä uudelleen. Ja tähän tarvitaan juuri näitä muutoksia. Suomessa julkinen valta on nähnyt valon ja alkanevat johtamaan meitä oikeaan suuntaan eikä harhaan. Mutta meidän vastuullamme on itse tekeminen. Teknologian kehittäminen, uusien ratkaisujen keksiminen, uusien yritysten luominen.

Roineen 40 vuoden aikana on vain raapaistu pintaa. Oikeasti mitään ei ole vielä tehty ja paljon tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Microsoft teki nyt Hollannissa toimipisteen, jossa ei ole henkilökohtaisia työpisteitä. Roine oli tällaisessa tilassa Digitalilla jo 1987.

Varsinkin liikenteen alalla ei olla vielä päästy mihinkään. Autolla ajaminen on täysin manuaalista ja mekaanista työtä. Miksei tällä alalla ole tehty yhtikäs mitään? Miksei liikennevirtoja saada hoidettua järkevämmin? Energiaa ei osata säästää, älytaloja ei ole missään, ei säädetä asukkaiden mukaan asioita vaan typerän termostaatin mukaan.

Suomi on heräämässä henkiin, julkinen Suomi on ainakin etsimässä, ehkä löytämässäkin, ratkaisuja niihin esteisiin jotka hidastavat suomalaista yrittämistä ja teknologista kehitystä. Mutta ne jotka sitten poistavat nämä esteet ja rakentavat ratkaisut olemme me.

Olen löytänyt uuden idolin.

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Microsoft Kumppanistudio

symbiatch - 03.09.2008 12.27 - IT-ala 

Nyt sitten istutaan Microsoftin Kumppanistudiossa Ravintola Pörssissä. Ohjelma juuri alkoi ja "juontajana" on sitten Kirsi Salo. Yäk. Ärgh. Hyi.

Kuulemma on paljon salaisia paljastuksia ja vaikka mitä. On Treffit Rahkosen kanssa, M-Piste, Pelit ja Vehkeet jne jne. Eli vallan televisiokanavatyyppisesti on sentään brändätty tämä touhu. On alkutunnarit ja kaikki valonheittimineen.

Kommentoi

Nokia N96

symbiatch - 03.09.2008 10.13 - mobiili 

Sain juuri käteeni Limited Edition Nokia N96 -luurin ja nyt pitäisi alkaa testailla, kunhan ehtisi. Pian kun pitäisi olla bussissa menossa Microsoftin Kumppanistudioon. Mutta josko sitä ehtisi edes musiikkia tunkea sisään matkaviihdykkeeksi.

Puhelin tuntuu erittäin hitaalta. Kaikissa toiminnoissa mietitään vuosia, USB-asetukset jumittivat kokonaan, E90:n kanssa kun yrittää siirtää tekstiviestejä ja muita ei siirry mitään jne. Eli alkuvaikutelma on aika surkea.

Paketissa piti tulla mukana myös 8 gigan muistikortti sisäisen 16 gigan muistin lisäksi mutta enpä sitä löydä puisesta laatikosta. Mukana tuli kylläkin T-paita, jossa on typerästi painettu niskaan sisäpuolelle Nokia N96 Limited Edition -teksti ja edessä aika ruma mukamaskiinalainen bambu+täti lentää -kuva. Ja hihassa sitten X of 96 -teksti joka kertoo mikä kappale on saatu.

Tämän verran nyt on vasta ehtinyt tyypittää, kirjoittelen lisää kunhan ehtii enemmän. Nyt odottamaan synkkauksen loppua ja bussia.

DVB-H kokeiltu. Kauheaa nykimistä, känny menee ihan jumiin jos yrittää kääntää kuvan vaakaan kun katselee, valikkoon meno jumittaa jne. Pitää testata ohjelman nauhoitus jossain välissä kunhan ehtii, mutta ei laatu vakuuta vieläkään.

Vartin sisällä pitikin sitten vetää akku irti kahdesti kun pelkkä musiikin kuuntelu jumitti luurin. Parempi siis tulla aika pian päivitys softaan tai on aika käyttökelvoton.

Näppäimet ovat aivan hirveät. Varsinkaan */#-nappeja ei onnistu oikein painamaan, puhumattakaan näytön alla olevista napeista. Vieläkin siis ajatellaan että "design" on tärkeämpää kuin käytettävyys. Yäk.

Enää ei tule karseaa multimediahärpätinvalikkoa kuten N95:ssä jos liu'uttaa kannen "väärään" suuntaan. Ihanaa. Puhelimessa on kylläkin nappi josta tulee multimediavalikko, mutta tuntuisi toimivan vähän nopeammin. Aika käyttökelvoton ainakin itselleni joka tapauksessa sekin, mieluummin vieläkin ottaisin niitä nappeja joihin voi itse ohjelmoida toiminnot. Onneksi sentään ei tässä mallissa ole idioottimaista galleria-nappia jota N95:ssä paineli vähän väliä vahingossa ja sai odotella gallerian aukeamista että sai suljettua sen.

Känny on ulkomuodoltaan aika ison tuntuinen, en tiedä vaikuttaako vain näytön koko tähän tuntemukseen. Näyttö on ihan hyvä, mutta vieläkin mieluummin katselisin isompiresoluutioista näyttöä, mutta aina pitää tyytyä näihin QVGA-ruutuihin.

Vielä pitäisi testailla kameraa ja tutkia mitä kaikkea känny on syönyt muuten. Mutta se saa odottaa, nyt pitäisi kuunnella Microsoftia ja rentoutua ilosanoman kanssa.

USB-asetuksia yritin säätää, jumitti koko softan. Akku taas kerran irti. Musiikkia laitoin sisään melkein 2000 kappaletta, hetken musiikkisoitin kaiveli listausta. Ja samalla ei puhelimella sitten kauheasti tehtykään kun jumitti taas aika reippaasti. Musiikkia soitellessa A2DP:n kautta useamman kerran päätti yhtäkkiä alkaa soittaa tuplanopeudella ja sen jälkeen jumi ja pitää irrottaa akku, musiikin ohjausnapit välillä eivät tee yhtään mitään jne.

Hakutoiminne, asetukset, hakupalvelut. Ja taas jumittaa eikä ikinä pääse mihinkään (annoin olla huvikseni yli tunnin tuossa). Ja virrat pois. Miten tuntuu ettei oikeastaan mikään toimi? Ja jotenkin en löydä asetusta mistä saisi tuon idioottimaisen valoisuuden mukaan taustavalon säädön pois. Typerimpiä ominaisuuksia mitä ikinä olen nähnyt, koko ajan eestaas säätyy kirkkaus.

Valikkonäkymiä on tullut lisää "hevosenkenkä" ja "v-muoto." Ja käyttökelvottomia. Myöskin näiden vaihtelu aiheuttaa ongelmia. Vaihtaa esim. hevosenkenkään, sen jälkeen yrittää päästä takaisin ruudukkoon niin eipä vaihdu. Pitää eestaas pomppia valikoissa ja ties missä ja yrittää muutaman kerran niin ehkä onnistuu. Uskomatonta että kännyssä on oma prosessori S60:lle ja vieläpä 3D-kiihdytys ja silti muutaman ikonin heilutus ruudulla nykii kuin mikäkin!

Päivitystä odotellessa...

Lue kommentit (3) | Kommentoi

Nokia BH-503

symbiatch - 02.09.2008 10.35 - mobiili 

Sain eilen Nokia BH-503 -kuulokkeet ja olin hyvin kiinnostunut testaamaan niitä, varsinkin kun minulla on BH-501:t kovassa käytössä ja olen niihin ollut tyytyväinen. Näihin taas en ole niin tyytyväinen lyhyen käytön jälkeen.

Napit ovat mukavammat BH-503:ssa ja niitä on enemmän. Skip/kelaus toimii myös esimerkiksi iTunesin kanssa, mutta vain jos iTunesilla on fokus (ei kuulokkeiden vika). Äänentoisto on mukavan pehmeä, kuten oli BH-501:lläkin. Ei ole nyt molempia käytössä että voisi verrata vierekkäin. Musiikinkuunteluaikaa luvataan jopa 13 tuntia ja lataus kestää korkeintaan 75 minuuttia. Ei siis huono.

BH-501:ssä oli muovinpalaset jotka menivät korvan taakse ja kuulokkeet pysyivät todella hyvin korvilla ja oikeassa kohdassa. BH-503:ssa tällaiset on heitetty pois ja kuulokkeiden pitäisi pysyä paikoillaan pelkällä puristusvoimalla. Tästähän tulee sitten kompromissi: joko rutistetaan korvat linttaan eikä kuulokkeita voi käyttää tai sitten ei puristeta tarpeeksi ja kuulokkeet eivät pysy päässä. Näissä valittu jälkimmäinen. Paikallaan ollessa pysyvät melko hyvin, mutta pelkkä tuolista ylösnousu saattaa tipauttaa kuulokkeet ainakin optimikohdasta pois. Korvat saa kyllä tungettua sangan ja kuulokeosan väliin, mutta ainakin itselleni tuntuu aika epämukavalta.

Myöskin BH-501:n kiva taitto-ominaisuus on poistettu ja BH-503:t ovat täysin kiinteät. Tämä ei kauheasti haittaa, edelliset olivat kuljetuksessa paksummat, nämä hieman leveämmät. Ja mukana tulee kangaspussukka kuljetukseen. Aika turhake toisaalta, mutta estääpähän sotkeentumista hieman laukussa pitäessä.

Eli lyhyesti: hyvä ääni, hyvä akunkesto, hyvä koko, mukavat ohjausnapit, huono päässä pysyminen. Melkeinpä voin suositella, vaikkakin BH-501 on omasta mielestäni parempi kokonaisuus. Käytettävyys ennen ulkomuotoa.

Yesterday I received Nokia BH-503 headset and I was very interested in testing them. I have Nokia BH-501 and I have used it a lot and I've been very satisfied with it. This model wasn't that good.

The buttons are nicer than in BH-501 and there are more of them. Skip/rewind/fast forward works also with e.g. iTunes but only if it's focused (headset is not to blame). Sound is nice and soft as is with the BH-501. I don't have both of them with me so I can't do a real comparison. Music listening time is promised to be 13 hours and charging takes maximum of 75 minutes. Not bad at all.

BH-501 had plastic pieces that went behind the ears and the headset was held in place very well. BH-503 doesn't have those and should stay in place with just the pressure. This forces a compromise: either the pressure must be so strong that it hurts the ears or not enough pressure so the headset will fall. The latter is the case for BH-503. When stationary, the headset stays on somewhat well, but just standing up might make them fall. You can put your ears between the band and the speakers but at least for me it feels a bit uncomfortable.

BH-501 was foldable, BH-503 is rigid and static. This is not a problem, this set is takes a bit larger area when stored, BH-501 was thicker. You also get a fabric bag for storage. Quite useless, but at least it will help to keep the set a bit cleaner in your bag.

In a nutshell: good sound, good battery time, good size, nice buttons, not so good keeping on. I can almost recommend, though BH-501 is to me better. Usability before appearance.

Kommentoi

Paska reissu, vol 2

kebax - 02.09.2008 09.17 - golf 

Sait 27 pistettä!
Tasoituksesi nousi 0,1, uusi tasoituksesi on 18.
Reikä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Out
Par 4 3 4 4 5 3 4 5 4 36
Pituus 315 170 295 335 440 130 295 455 360 2795
Hcp 10 4 16 2 18 14 8 6 12
Tulos 5 5 6 4 - 4 - 6 6 -
Pisteet 2 1 1 3 0 2 0 2 1 12
Reikä 10 11 12 13 14 15 16 17 18 In Total
Par 4 5 3 5 3 4 3 4 5 36 72
Pituus 290 475 140 445 125 345 95 365 430 2710 5505
Hcp 11 1 15 13 7 3 17 5 9
Tulos - 6 5 6 4 5 4 5 6 - -
Pisteet 0 2 1 2 2 2 2 2 2 15 27
Nimi: kebax
Päivämäärä: 2.9.2008
Kenttä: Aulanko Golf (AGK) - Eversti
Tii: Sininen
Tarkka hcp: 17,9
Pelitasoitus: 18

Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu