Vahvaa luettavaa

symbiatch - 31.10.2006 08.23 - henkilökohtaiset IT-ala 

Törmäsin sitten tällaiseen tekstiin: How To Be Creative. Suosittelen erittäin vahvasti.

Kerrankin joku joka osaa pukea sanoiksi asiat jotka kaikkien pitäisi tietää. Ei väliä vaikka kirjoitus on vahvasti taiteesta, myös softa-alalla tarvitaan luovuutta. Ja paljon. Softa-alalla on niin paljon juuri tuota "tiimihenkeä" (kohta 8 kirjoituksessa), ettei kukaan enää kyseenalaista mitään, kysy "miksi me teemme näin?" Miksi? Minä ainakin kysyn ja olen sillä säästänyt asiakkaille paljon aikaa, vaivaa ja rahaa.

Softa-alalla myöskin on pitkään vaahdottu erikoistumisesta. Selitetään kouluissa ja työpaikoilla kuinka kannatta erikoistua johonkin asiaan niin on sitten varmasti töitä. Onko? Moniko on tähän mennessä tippunut kelkasta kun on osannut vain sen yhden asian? Tai kaksi? Aika moni. Itsekin olen näitä nähnyt. Ja miten vaikeaa on yrittää päästä eteenpäin sen jälkeen vaikka saisikin mahdollisuuden jatkaa jossain muussa toimessa. Tulee muutosvastarinta ja kyvyt sekä jaksaminen ei monesti riitä. Ja sitten katkeroidutaan.

full of ideas + full of shit = full of shit ideas

Itse olen toiminut aina laajalla alalla. Olen toiminut niin palvelinylläpidossa kuin softanväännössä. Myynyt rautaa ja ollut asiakaspalvelussa. Tehnyt NFS-palvelinsoftaa ja webbiprojektiakin. Suunnittelua ja alimman tason koodausta. Vääntänyt assemblya ja C#ia. Ihan mitä vain. Ja tehnyt töitä myös alan ulkopuolella. Ja ikinä kukaan ei ole tuskaillut sitä että osaan paljon asioita. Ihmetellyt, kyllä, mutta kukaan ei ole sitä pitänyt negatiivisena. Paitsi muutama vanhakantaisuuteen lukkiutunut henkilö joiden oma käyttöpäivä on umpeutunut ja halusivat selkeästi tuntea olonsa paremmaksi.

Tuossa tekstissä on myös hyvin selvästi kerrottu tuntemukseni demoja kohtaan. Niin, juuri niitä juttuja jotka häiritsivät Doomin ja Quaken pelaamista Assemblylla. Aikanaan kun rauta oli "hidasta" ja rajoittunutta, demot olivat hienoja. Sai oikeasti tehdä töitä sen eteen että jotain tapahtui. Niitä oli hieno tehdä ja katsella. Oi sitä tunnetta kun näki ensimmäisen kerran Second Realityn. Kylmät väreet vieläkin saa. Mutta entäs kun tulivat kaikki 3D-kiihottimet ja muut? Kylmiä väreitä ei tullutkaan. Kaikki pyörittivät 3D:tä 3D:n vuoksi. Juuri kukaan ei tehnyt mitään uutta. Ei mitään hienoa. Miksi? Jos tätä kysyi, massa haukkui ja *tuili, ei saanut kyseenalaistaa. Miksei?

Rajoitteet ja negatiivinen palaute parantavat luovuutta. Tulee pakonomainen halu näyttää kaikille. Tehdä paremmin. Olla joku. Tämä on hyvä voima valjastaa alkuvoimaksi. Mutta pointti on olla loppujen lopuksi välittämättä pätkääkään niistä muista, tehdä mitä itse näkee oikeaksi.

Kirjoituksessa myös hyvin tuodaan esiin tuo dualiteetti Sex&Cash. Voit tehdä asioita jotka ovat hienoja, kuuleja, upeita sinulle, mutta ne eivät välttämättä tuota rahaa. Ja voit tehdä tylsiä, jokapäiväisiä asioita ja elättää niillä itsesi. Molempia tarvitaan. Tee siis molempia.

Oma neuvoni myös kaikille: kyseenalaista kaikki. Jos haluat tehdä itse linkatun listan sen sijaan että käyttäisit STL:ää, siitä vain. Opit ainakin miten se tehdään ja mikään toteutus ei ole täydellinen. Mutta älä välttämättä käytä sitä loppuun asti. Ehkä se STL:n toteutus on sittenkin parempi. Tutustu asioihin, tee niitä, ihmettele kaikkea. Unelmoi. Ja älä välitä pätkääkään siitä mitä muut sanovat, tekevät tai ajattelevat. Paitsi sen verran että saat toimeentulosi. Mutta älä myy periaatteitasi mistään hinnasta.

Ehkä minäkin joskus opin elämään kaikkien noiden neuvojen mukaan, aika monien mukaan jo menenkin. Ja hyvin menee. Mutta valittamista silti en lopeta! ;)

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Symbian Signed Woes

symbiatch - 31.10.2006 04.22 - mobiili ohjelmointi 

Tuli tuossa katseltua Sampo Suvisaaren blogia Forum Nokiassa ja hänkin valitteli Symbian Signedistä. Kirjoittelin sitten omia valituksiani asiasta taas, joten laitetaan tännekin:

I really agree with Sampo. If there was a need for a more secure environment, this is and isn't it.

Restricting the application to only read/write files in certain places? Great! Telling the user what the software can/might do? Super! Letting a third party decide on behalf of the user what the SW can do? Crap!

I really don't understand how a third party "testing" house can determine what the software is up to without the source code (and lots of time). Now the users are told that this "testing" will ensure the quality of the software. How? Nokia demands only a couple of minutes of use for the SW to ensure it passes the tests. What about including a little piece of code that'll upload the user's phonebook and SMS's via network to me after two hours of using? After a week? A month? The software has been "tested" and is "of high quality" and "secure", surely this shouldn't be possible?

The right way would be to allow everyone to use all capabilities except the highest ones (including access to all files etc) without any "testing" and money making. Then at installation the user would be informed that the SW can do these things AND let the user RESTRICT the software! So the user could, e.g., say that "no, you will not have access to my messages even though you want to" and the SW would work otherwise and could detect that it doesn't have these rights.

Also, the user would be informed when the application is doing something. Then the user would have the choice to allow or disallow this, or to allow this action indefinitely/for this application use. Then it would really be security.

And yes, I know. The user is the weakest link. But the user should be educated and informed about these things, not kept in dark and let a third party decide for them!

Kommentoi

N93 + 3G/GPRS

symbiatch - 30.10.2006 11.05 - mobiili 

On tässä nyt parina päivänä tullut käytettyä N93:n kautta 3G/GPRS-yhteyksiä N70:n sijasta ja pitää kyllä sanoa että jotain vikaa taitaa tässäkin luurissa olla. Jos puhelimessa on esimerkiksi sähköpostiyhteys auki ja samalla laittaa koneeseen USBin läpi netin ei ssh-yhteys koneessa pysy auki kovinkaan pitkään kunnes jumittuu. Jumittuminen saattaa osittain olla PuTTynkin vikaa, olen sitä aiemminkin nähnyt, mutta ei N70-netillä tällaista ollut ollenkaan.

Pitäisi kai tehdä tarkempaa tutkimusta muidenkin yhteyksien osalta että näkisi onko oikeasti yhteys jotenkin rikki. Jos kännyssä ei ole nettiä käytössä pysyy koneen ssh-yhteys ihan ok auki. Ja molemmat käyttävät samaa AP:ta, tietysti sekin voi sotkea. Turha lienee kysellä Nokialta ainakaan tästä mutta onkohan muilla ollut moisia kokemuksia?

Kommentoi

Huoh

viisari - 29.10.2006 20.23 -

Kotona. Yhtenä kappaleena.

Kaikesta ennakkokauhusta huolimatta tällä oli oikeastaan ihan kivaa. Pratade svenska och english very many. Porukkaa oli juhlissa paljon, ja ihan hienosti sinne yksi Viisarikin sekaan sopi. Kai.

Eli olin sitten suvun ja kavereiden tentattavana. Tuntui välillä siltä, että kaikki tuntevat apinan, mutta apina syö vain banaania. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tavallaan aika turhaan stressasin. Ookoota jengiä olivat em. henkilöitymät, ja antoivatpa jopa ihan käypiä "käyttöohjeita" sitä ihanaa naista silmällä pitäen.

Kaksi ihmistä 80-senttisessä sängyssä tekee pussailemisesta lattialle putoilua :)

Aivan lääpällään!

Lue kommentit (4) | Kommentoi

Me loves 3rd ed, not

symbiatch - 29.10.2006 08.57 - mobiili ohjelmointi 

Tuli sitten hankittua N93 leluksi, saapahan tutkittua olisiko siitä videokameraksi kun joskus moista tarvitsee. E-sarja oli muuten mielessä mutta kun tässäkin on WLAN niin eiköhän tämä välttäne. Pitää kirjoitella enemmän kommentteja itse laitteesta myöhemmin.

Otin taas käännöksen alle Hain-projektin 3rd edille. En ole vielä löytänyt tietoa saako RSS-tiedostoissa (siis resurssi- ei syndikaatiotiedostoista kyse) mitenkään ifdeffattua käännösversioita. Tyhmää jos ei saa kun noissa olisi vain pari pientä eroa. Pitänee tehdä yleiset yhteen ja includella leikkiä jos ei muuta ole.

Joka tapauksessa softa kääntyi taas kuten ennenkin, E70:llä se toimikin. Nyt olen kehittänyt sitä eteenpäin mutta en tee mitään uutta enkä ihmeellistä verrattuna edelliseen versioon. Softa asentuu mutta kun sen yrittää käynnistää, mitään ei tapahdu. Ruutu ei värähdäkään, mitään virheilmoitusta ei tule. Ei mitään.

En oikeasti ymmärrä miksi se on niin vaikeaa saada virheilmoituksia käyttäjälle. Tämän on pakko olla suurikin päätös kun kerran jatkuu aina vain. Epäileekö Nokia/Symbian että käyttäjä pitäisi laitteita/käyttistä surkeana jos ohjelmista tulee virheilmoituksia? Vai mikä nyt oikein on vikana? N70:stäkin poistettiin uusimmissa versioissa koko virheilmoitusten näyttäminen ErrRd-tiedoston kanssa, olikohan liian tunnettu tapa saada edes jotain näkyviin?

Mutta pitää katsoa miten keskusteluryhmästä saa vinkkejä mikä voisi olla vialla, en pidätä hengitystäni kun ei oikein kenelläkään näissä asioissa ole oikeasti tietoa ja Nokian/Symbianin edustajat eivät viitsi myöskään mitään kommentoida mihinkään.


Ja sitten tajusinkin käydä vielä kerran UIDit läpi ja tietysti yhdessä paikassa oli väärä. Onneksi tästäkään ei anneta mitään virheilmoitusta vaan mennään vaan eteenpäin. Grh. Tiesin että se on jostain pikkuasiasta kiinni. Silti jokin virheilmoitus olisi kiva saada...

Lue kommentit (4) | Kommentoi

N70 & 6680 - vikaahan ei ole

symbiatch - 27.10.2006 06.29 - mobiili 

Monet varmaan muistavat pitkänkin taisteluni Nokian kanssa 6680:n ongelmista 3G-verkossa. N70:ssähän oli vastaavaa vikaa, mutta Nokia oli fiksusti "korjannut" tämän laittamalla puhelimen käynnistämään itsensä uudestaan, jos vika ilmenee. Korjaushan tuokin.

Olen jokin aika sitten selvittänyt mistä ongelma johtuu, mutta koska Nokian Henry Uutela sanoi ettei tällaista vikaa puhelimissa ole, en sitä sitten Nokialle kertonut. Pysyköön puhelimet viallisina, ryhmäkanteen tultua asiaan voisi tietysti palata jos saisi tarpeeksi väkeä taakse (N70:ähän on myyty vain pari kappaletta...). Tai jos Nokia myöntää että vikaa on ja pyytää kertomaan. Enhän minä ilkeä sentään ole.

Kommentoi

Tietotaitoa on Oulussa

symbiatch - 26.10.2006 17.40 - web 

Koska itsetuntoni on niin alhainen että minun pitää aina tukeutua muiden mollaamiseen, teen sitä taas. Tuossa satuin oululaisen firman sivuille ja vilkaisin demon Internetpohjaisesta asiakaskyselystä. Ei siinä mitään, ihan ok peruskysely mutta kyselyn lopussa tulee kaunis sivu, joka osoittaa palvelimen säätökykyä ylläpidolta ja myöskin miten hyvin PHP taittuu tekijöiltä. Mitä sitä turhaan laittamaan tekstejä teksteinä, dynaamisuuden aikakautena kaikki kannattaa printata ulos!

Tuosta voi myös lukea sitten tiedoston johon talletetaan kaikkien kyselyyn osallistuneiden tiedot, joten saatetaanhan tuossa vielä rikkoa henkilötietolakiakin.

Noin, sainpas paremman mielen tällekin päivälle ];)

Kommentoi

Nokian N95-kisa

symbiatch - 26.10.2006 17.22 - mobiili 

Huomasin tuossa Nokialla olevan menossa Nokia N95 Developer Competition. Kiinnostavaa sinänsä, pitänee tutustua tuohonkin. Ainoa mietityttävä asia on vain se, että jos tekee integroitua GPS:ää käyttävän sovelluksen, tähän tarvitaan Location-kapa. Ja se vaatii allekirjoituksen. Ja vaikka devcertin saakin, se on vain yhdelle IMEIlle. Joten mitenkäs Nokia aikoo sitten testata sovelluksia vai hyväksytäänkö mukaan vain sellaisia joilla on jo allekirjoitus? Tuolla mainitaan että Nokia kattaa voittajien sertikustannukset, mutta jälkikäteenkö?

Ja softan pitäisi olla sellainen jota ei ole ennen ollut saatavilla. Mitenköhän tarkkaa tuokin on, pitääkö oikeasti vaivautua tekemään jotain uutta ;)

Lue kommentit (3) | Kommentoi

Uutta roinaa...

kebax - 25.10.2006 18.37 - golf 

syksyn_2006_uuttta_roinaa.JPG

Jösses. Siinä sitä taas on tavaraa. Eli järjestyksessään neljäs draiveri ja kolmas 25 asteinen hybriidi kasattavaksi.

Draiverin nuppia eli Encorea odoteltiin malttamattomasti SMTltä ja sen julkaisu viivästyi tämän vuoden kevääseen asti. Allekirjoittaneen käpäliin tälläinen päätyi vasta nyt syksyn tullen. Ei mitenkään kookkaan näköinen nuppi vaikka tilavuutta onkin maksimi 460cc. Varreksi tuli valittua AccuFlexin mahottoman kevyt EON Phantom; tuossa tuoreeltaan punnittuna 49g. Empiiristen tutkaimusten valossa meikäläiselle juuri sopivan painoinen varsi. Tarkoituksen on pätkiä tuo jonnekin 44" tienoille painottamalla varren päähän laitettavalla wolframtapilla.

Hyrpekseen upotetaan Apollon Hump varsi jossa on tuolla varren alapäässä tuollainen omituinen kyhmy. Saapas näkee miten tuo käyttäytyy huitoessa. Hyrpekseen on tarkotus saaha reilusti swingipainoa ja sehän hoituu valuttamalla wolframjauhetta lavan hoseliin. Niin nuppihan on Ashtonin XBRID joka siis on tavallaan tuon puufemmani serkku. Tähänkin nuppiin on  jo nyt kova luotto ennenkuin sillä on huitaistu kertaakaan.

syksyn_2006_uuttta_roinaa_2.JPG

Ulkona on aika perkeleen kylmä notta näitä varmaan pääsee testaamaan vasta kun halli aukeaa. Onneks sisällä o riittästi lämpöä notta kuivunevat sitten ens viikkoon mennessä.

2006_loppuvuoden_greipit.JPG

Täsä ny sit on nuo greipitkin jo kiinne.

Kommentoi

Halliin huitomaan!

kebax - 23.10.2006 12.33 - golf 

Tiilaakson golfharjottelupyhättö aukeaa vasta ensikuussa. Ei mutta ensikuuhan onkin jo ensiviikolla. Ollaanpa sitä ny malttamattomia. Mutta aika tyhjältä tuolla kyllä näyttää; toisaalta olisipahan ainakin tilaa huitoa.

Aikaa tässä on ny ainakin viikko pähkiä mitä tuolla alkaisi oikein touhuamaan. Puhdasta ajanviettetä vai hyötytreeniä? Loppujenlopuksi arvatenkin molempia ja sitä iloa kestää koko talven. Suunnitelmissa on kyllä laatia kunnon suunnitelma notta mitä tekee, miten tekee ja miksi tekee. Viime talven kokemukset Pullerin hallin käytöstä muistuvat mieleen positiivisena. Sarjoittain hyviä osumia ja tasapainoista swingaamista hallin lämmössä. Tältä pohjalta tekemisen  mitä/miten/miksi faktoreilla ei periaaatteessa olis kauhiasti niin väliä. Mutta kahtotaan.

Kommentoi

Anttilan tietotaitoa

symbiatch - 13.10.2006 12.00 - IT-ala kuluttaja 

Tuossa männä päivänä satuin piipahtamaan eräässä Anttilassa ja ohimennen kuulin mitä kassalla tapahtui. Antoi taas runsaasti uskoa myyjien tietotaidosta ja luuloista.

Rouvashenkilö oli tullut ilmoittamaan ongelmasta musiikkisoittimessa. Sanoi että hänelle oli laitettu sinne 600 megaa musiikkia eli noin 150 kappaletta ja laite kertoo vapaata tilaa olevan mutta mitään ei saa lisättyä. Taustampana oleva miesmyyjä tietävänä sitten asiasta kyseli kovasti että onkohan ne miten laitettu, onko MP3 vai WMA vai mitä. Rouva sitten sanoi että ei hän näistä tiedä, kuten yleensä asia onkin. No, myyjä ei sitten tietystikään voinut "alentua" asiakkaan tasolle vaan jatkoi selittämistä teknisesti ettei asiakas vain ymmärtäisi, selvästi ei halunnut ottaa laitetta huoltoon.

Myyjän mukaan kyse saattoi olla siitä että laitteeseen on laitettu musiikki WMA-muodossa. WMA hänen mukaansa tarkoittaa Windows Media Application. Ja WMA-tiedosto on aina näääääin iso kun MP3 on näin iso (käsillä esitti oikein, MP3 paljon pienempi siis). Ja laite kun laskee tilankäytön MP3-tiedostojen mukaan niin se saattaa näyttää virheellistä tietoa jos ne onkin WMA-muodossa!

Myyjä myöskin varoitteli että jos laite otetaan testiin, siitä voi tulla tarkastusmaksu, jos kyse on tällaisesta WMA-asiasta eikä oikeasta viasta. Arvatenkin asiakas oli aika epävarma sitten ja yritti vieläkin sanoa että kun ei hän ymmärrä näistä mutta näin hänelle sanottiin että rikki on jos ei mahdu ja ihan loogistahan se.

En sitten kuullut loppuun asti mitä tapahtui mutta selvästi tuli ilmi että tämä myyjä luuli liikoja itsestään. Olisi pitänyt mennä väliin sanomaan jotain mutta eihän sitä kehtaa. Ja myöhemmin sitten hävettää kun ei mennyt. Mutta pitänee laittaa Anttilalle palautetta asiasta, voisi sitä vähän myyjät miettiä mitä puhuu. Ja asiat voi aina selittää asiakkaalle sellaisilla termeillä joita ymmärtävät.

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Tervetuloa

brodeur30 - 11.10.2006 23.45 - urheilu 

Tervetuloa NHL-maalivahti Martin Brodeuria käsittelevään Blogiin.

Lue kommentit (2) | Kommentoi

Välittäjät innoissaan

symbiatch - 10.10.2006 12.20 - asuminen 

Saldo tähän mennessä asunnon suhteen: kuusi välittäjää lähettänyt sähköpostia tarjotakseen ylihintaista palveluaan, kaksi soittanut ja kysellyt näyttöä. Toisesta ei meinannut saada edes selvää että oli välittäjä, toinen sentään selkeästi kertoi mistä firmasta ja kuka. Omituista miten eivät ymmärrä etteivät kaikki halua välittäjiä käyttää heti ensimmäisenä ja osaavat kyllä ottaa yhteyttä niihin päin jos haluavat.

Tuollainen palveluspämmäys muuten mennee kategoriaan "unsolicited commercial email", pitääkin tutkia miten se Suomen laki sanoikaan spämmäyksestä...

Email:

  • Huoneistomedia (2,8 % + ALV, min 2100 €)
  • Huoneistoketju [jopa kahdesti] (1,7 %, min 1980 €)
  • SKV Kiinteistönvälitys (alk. 2500 € + ALV)
  • Huoneistocenter (2 % + ALV, min. 2200 €)
  • Asuntoleijonat (2,4 % + ALV)
  • Espoo Housing (3700 €)

Puhelimitse:

  • Habita
  • Linna-Asunnot

Jotkut näistä lähettivät mailia jopa siinä muodossa kuin olisin pyytänyt heiltä tarjouksen. Tietääkseni Oikotien ilmoitus ei tarkoita sitä että haluaisin tarjouksia keneltäkään. Melko röyhkeää toimintaa siis minun mielestäni.

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Asunto tarjolla

symbiatch - 08.10.2006 11.20 - asuminen 

Nyt olisi hieno mahdollisuus tarjolla. Myynnissä olisi nätti 80 neliön perheasunto rauhallisella paikalla Vantaan Myyrmäessä. Hanki tästä asunto jossa (surullisen) kuuluisa minä olen asunut ja luonut esimerkiksi Hain-palvelun!

Lisätietoja löytyy esimerkiksi Oikotien myyntisivulta. Osta heti!

Kommentoi

Nokian Symbian Signed -testaus

symbiatch - 05.10.2006 13.17 - mobiili ohjelmointi 

Huomasin tuossa Nokialla olevan dokumentaation siitä mitä testejä pitää tehdä Symbian Signed -touhuissa. Dokumentissa oli aika mielenkiintoista se, että esimerkiksi et saa tehdä peliä jossa pelaaja ryöstää pankin jos haluat pelin Symbian Signed -touhuista läpi. Eli vaikkapa GTA-sarja pitäisi levittää itseallekirjoitettuna. Tekopyhää touhua?

Enemmän kuitenkin huomiota herätti se, että testeissä tutkitaan käyttöliittymän konsistenssi. Miksiköhän Nokia itse ei sitten seuraa näitä sääntöjä? Otetaanpa esimerkiksi suomenkielinen N70 ja sen kameratoiminnot.

Avataan valikko, sieltä löytyy heti toisena Kuva-asetukset ja vasta seitsemäntenä Asetukset. Miksi? No, avataanpa tämä Kuva-asetukset. Aukeaa keskelle ruutua valinnat ja otsikko on Kuva-asetukset. Ihan ok. Mutta avataanpa Asetukset. Aukeaa kokonaan uusi ruutu jonka otsikko on, yllättäen, Kuva-asetukset. Mitkään valinnat näissä kahdessa Kuva-asetukset -ikkunassa eivät ole samat. Tämä sovellus ei siis pääsisi läpi Nokian omistakaan testimääritelmistä. Suutarin lapsista kertova sanonta tulee mieleen...

Muutenkaan näissä testattavissa asioissa ei puututa pätkääkään mihinkään tietoturva-asiaan vaikka testi on tehtävä että saa tiettyjä asioita tehdä. Eli testaamalla käyttöliittymä voidaan päättää saako sovellus päästä käsiksi käyttäjän mahdollisesti arkaluontoisiinkin tietoihin. Tätä olemme aina toivoneet...

Lue kommentit (6) | Kommentoi

Espoolainen ravintolablogi

terolehto - 01.10.2006 19.12 - ravintolat ruoka 

Espoolaisen ravintolablogin on pakko olla vitsi? Onhan se tavallaan. Vaan Espoossakin asuu niitä, joiden käsitys hyvästä ruoasta ei muodostu Citymarketin tai Prisman tarjousnakeista, keltamössöön marinoidusta kanasta tai jauhelihasta.

Espoolaisen ravintolablogin ajatus on etsiä vierailun arvoiset ravintolat Espoossa, ja kun ne ovat nopeasti loppuneet, käydä myös muualla, erityisesti Helsingissä.

Olen tietysti syönyt ravintoloissa aika paljon jo tätä ennen, mutta menneistä on vaikea kirjoittaa.

En ole mitenkään ravintoloiden tai ruoan ammattilainen, mutta ei tätä aukkoa ole kukaan muukaan tähän asti täyttänyt.

Ensisijaisesti aion mainostaa blogia lähipiirilleni, joiden kanssa olen käynyt syömässä eri paikoissa. Jos joku muukin kiinnostuu, hyvä vain.

Palautetta ja ravintolaehdotuksia saa meilata sähköpostiosoitteeseen tero.lehto@gmail.com .

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Chicos, Kuitinmäki, Espoo

terolehto - 01.10.2006 18.59 - ravintolat ruoka 

Chicos on kantapaikkani Espoossa, jonne on nopea piipahtaa nälkäisenä töiden jälkeen. Minulla on paikkaan viha- ja rakkaussuhde. Usein se pettää, mutta aina palaan uudelleen.

Ensin on todettava, että Chicosissa on muutama hyvä alkuruoka, joita voi suositella kaikille ensikertalaisille:

Alkuruoat:

  • talon leivät pestopeitteellä
  • täytetyt jalopenot
  • nachosit ja salsakastike

Pääruoat

  • kaikki burgerit
  • fajitakset
  • pippuripihvi (Hidalgo-versio)
  • Cajun Steak

Chicosin fajitakset ovat suosikkejani, maukkaita ja täyttäviä. Täytevaihtoehtoja on useita, ja oman fajitaksen rakentelu on ruokahalua herättävää puuhaa.

Pihvit ovat hyviä, mutta lihan laatu vaihtelee yllättävän paljon. Joskus naudan sisäfileenä tarjotaan  jänteistä ja huonoa lihaa, joskus se taas on erinomaisen mureaa ja maukasta. Olen käynyt Chicosissa kymmeniä kertoja, ja lihan onnistumisprosentti on jossain 75 prosentin tuntumassa.

Viinilista ei ole kovin pitkä, mutta hyviä viinejä mausteisille ruoille löytyy useita. Tarjoilijat eivät juuri tunne viinejä, vaan jos niistä kysyy, saa vastaukseksi tiedon siitä, mitä viiniä saa pari euroa edullisemmin S-Bonus-kortilla.

Paikassa on eroteltu savulliset ja savuttomat puolet, mutta käytännössä koko ravintola on hieman tupakansavuinen. Kuitinmäen (Olarin) paikka on hieman hämärä ja meluisa, mutta pöytäseuran kanssa pystyy juttelemaan hyvin.

Chicos ei ole sellainen paikka, johon tulisi mieleen varata pöytää, mutta perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin saattaa olla täyttä.

Aiemmin alkuruokana oli tarjolla erinomainen chilikatkarapu- ja salaattiannos, mutta se poistui listalta. Nykyisin suosikkini ovat täytetyt jalopenot.

Kaikkiaan ruoka Chicosissa on hyvässä ja pahassa ketjuravintolaa. Lista vaihtuu harvoin ja mikään ei ole aivan priimaa. Ilmeisesti kaikki ravintolat saavat ruokansa samasta keskuskeittiöstä, joka pikavalmistetaan paikan päällä. Espoossa tämäkin edustaa kuitenkin lähiömättölöitä parempaa tasoa.

Hintataso

Chicos ei ole halpa paikka, ja varsinkin pihvit ovat lähes parempien helsinkiläisten paikkojen tasoa. Silti se on HOK-tasoa eli siedettävissä arkisinkin. Lounaslista on erikseen, siihen en ole tutustunut.

Chicosissa on edulliset talon tarjousviinit S-Bonus-kortilla.

Lisätietoa

Netissä: http://www.hok-elannonravintolat.fi/ravintolat/ruokaravintolat/chicos.html

Kommentoi

Ravintola Ranta, Otaniemi, Espoo

terolehto - 01.10.2006 18.42 - ravintolat ruoka 

Espoossa on harvoja hyviä ravintoloita. Niistä paremmasta päästä on  Ravintola Ranta Espoon Radisson SAS -hotellin yhteydessä.

Ravintola Ranta on yleensä hiljainen etenkin alkuillasta, joten pöytää ei tarvitse yleensä varata. Palvelu on hieman hidasta, mutta ystävällistä. Paikka on hiljainen ja arkisen viihtyisä. Valkoisia pöytäliinoja ei ole, mutta siistiä on ja illalla kynttilät lämmittävät tunnelmaa.

Ranta tarjoaa parhaimmillaan erinomaista ruokaa, mutta kolmen kerran perusteella laatu vaihtelee kovasti. Esimerkiksi viimeaikoina listalla ollut loimulohi tarjotaan kummallisen puuromaisen fetarisoton kanssa.

Chilimarinoidut katkaravut olivat kylmiä ja yllättävän mauttomia. Ne maistuivat kuitenkin ruoan kanssa tarjotun leivän ja balsamiviinietikan  kanssa.

Edellisellä kerralla mediumina tilaamani naudansäfilepihvi tuotiin lähes kypsänä, mutta liha oli hyvää tavaraa. Silloin 10 hengen seurueessa kaikki eivät saaneet pääruokaa samaan aikaan, mutta kohtuullisen nopeasti kuitenkin.

Pääruoaksi niinikään tarjottu savulohipasta oli erinomaista. Gnocchipasta oli maukasta, ja savulohi maistui hyvin. Kastike oli kermainen, mutta  ei onneksi kovin raskas tai rasvainen. 

Ravintolan hintataso on suunnilleen samaa tasoa HOK:n muiden ravintoloiden, kuten Chicosin kanssa.

Netissä: http://www.ravintolaopas.net/ranta/

Lue kommentit (1) | Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu