Carbide-lahjuksia

symbiatch - 22.06.2007 18.25 - ohjelmointi 

Tänään sain FedExin kiltin virkailijan avustuksella (olivat tänään kiinni mutta hän silti haki paketin) Carbide-paitoja. Paketin viestin perusteella paketissa piti olla muutakin, onkohan paketin kasaajalta jäänyt pois. Kiitos kuitenkin, Markus :)

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Hieno herkkusienipäivä

symbiatch - 19.06.2007 18.24 - matkustus mobiili 

Tänään oli sitten virallinen Forum Nokia Champion Day heti aamusta alkaen. Päivän aikana oli esityksiä niin Javan tulevaisuudesta kuin S60-kehityksestä, Flash Liteä jne. Oikein mukavaa ja kiinnostavaa. Olo oli hieman väsynyt kun ei taas saanut unta ennen neljää ja kahdeksalta jo ylös. Onneksi vähän piristyi jossain välissä.

Lounas oli Cafe Swississä, eli sveitsiläistä piti olla. Aika tylsää ja itse pääruoka vain kanankoipi ja vähän vierestä nahkoineen ja vähän ranskalaisia. Paljon huonompi kuin eilinen buffet.

Mutta tapahtui tänään aika paljon mukavaakin, hyvän seuran ja yhdessäolon lisäksi: matkatavarat saapuivat (kivakiva, huomenna lähden takaisin), saan Nokialta Lunan (kunhan niitä saavat itse), illallinen oli hieno jne.

Mutta pari tynpeääkin asiaa on tullut (tietysti) vastaan: Wireless@SG, jonka piti olla koko Singaporessa, ei ole tullut missään vastaan. Eli ihan turhaan on tunnukset kun ei wifi-pisteitä näy. Myöskään konferenssitilassa ollut netti ei oikein toiminut, joten aika heikolla netillä on saanut olla. Vain tämä maksullinen hotellinetti on toiminut hyvin. Näkee vain millainen lasku on, tämän pitäisi laskuttaa vain kun piuha on kiinni, mutta...

Myöskin British Airwaysin tarjoama hammastahna on ennemminkin saippuaa, en suosittele kokeilemaan. Eikä hotellin "conditioning shampoo" kyllä ole nähnytkään moista, ihan nihkeäksi tekee vain. Saippuakin on peruskamaa, eli kuivattaa ihoa (joka ei välttämättä täällä kosteudessa paljoa tunnu).

Huomenna sitten pitäisi kiertää CommunicAsia-messuilla ja shoppailemassa ja lähteä illalla takaisin. Sitten meneekin seuraava vuorokausi taas kuitenkin koneissa ja asemilla kun myöhästymisiäkin ollut paljon, mutta kai sitä kotiin pääsee. Kunhan matkatavarat tulisivat myös eivätkä taas jää Lontooseen.

Hotelli on 4 tähden (käsittääkseni) Carlton ja huoneessa on tuplasänky, kylpyamme ja erillinen suihku jne. Ei valittamista. Ilmastointi toimii hyvin ja näköalat ovat ihan ok.

Mutta hieno paikka tämä kyllä on ja hieno kokemus. Pitää tulla uudestaankin jos vain mahdollista.

Kommentoi

Nokia Connection

symbiatch - 19.06.2007 18.02 - mobiili 

Eilen oli Nokia Connection -tapahtuma ja siellä ei kauheasti mitään ihmeellistä ollut. Tietysti oli joitain puhelinmalleja joita ei lännessä näy, mutta muuten tarjonta oli vähän heikompaa. En ehtinyt juuri käydä kuuntelemassa keynoteja tai muita, joten en niistä tiedä. Kuulin vain puheen Nokia Mapsista (otsikon "what computers have become" alla, jea rite) ja ei se kauheasti selittänyt mitään.

Tapahtumassa oli tietysti pitkiä tyttöjä esittelemässä puhelimia ja N Series -autokin :)

Kommentoi

N95 + BH-501 -> crash

symbiatch - 15.06.2007 13.48 - mobiili 

Onpahan nyt sitten joka kerta tullut ongelmia kun käytän Nokian BH-501 -headsettiä N95:n kanssa. Kuuntelen musiikkia, tulee puhelu, vastaan kuulokkeista, höpisen, painan katkaisua ja puhelin alkaa huutaa "Järjestelmävirhe -15" (Server has closed) ja myöskin SIPCRService tjsp vilkahtelee taustalla. Hetken päästä puhelin sitten buuttaa. Sama tapahtuu jos soitan puhelun itse kuulokkeista.

Ei siis oikein toimi N95 tässä :P Ja mitään sippejä ei tietenkään edes ole käytössä missään, ainakaan minun säätämänäni. Ehkä vakiona sitten on ja eivät oikein tykkää puheluista?

Kommentoi

I went to the S60 evening...

symbiatch - 14.06.2007 22.20 - mobiili 

Ja ainoa mitä sain mukaani on tämä tylsä lahjakassi. Ja kun kyse on Nokiasta niin tuo superpallo ei edes vilku! Mutta mukava oli nähdä Tommi ja Jukkakin, joka kovasti uhkaili että minun pitäisi hakea töihin Nokialle... Mutta missä oli Tero?


Ok, Phil selittelikin jo miksei kasseissa ollut mitään kivaa, joten antanen anteeksi. Pitänee lähettää yhteystiedot ja katsoa mitä tulee. Olisi ollut kiva saada moinen paita Singaporeen mukaan.

Ja oli mukava nähdä Henrikkikin, minä arvelin kyllä että olet juuri tämä Henrikki, mutta en sitten ollut varma. Ja että Symppis... Eipä ole hetkeen siksi kutsuttukaan :)

Lue kommentit (3) | Kommentoi

An Evening with S60

symbiatch - 14.06.2007 15.45 - IT-ala 

Tänään on Nokian lippulaivamyymälässä An Evening with S60 -tapahtuma. Olen kai menossa, joten jos joku tunnistaa, saa tulla sanomaan hei. Viininpunaisesta kauluspaidasta tunnistanee, jollei muuten :)

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Nokia BH-501

symbiatch - 12.06.2007 13.04 - mobiili musiikki 

Tuli sitten hankittua kokeeksi Nokia BH-501 -kuulokkeet. A2DP tuettuna, joten N95:n kanssa voi soitteloida hifistereona musiikkia jne. Tukee myös kahta yhtäaikaista yhteyttä (kuten melkolailla kaikki muutkin näkemäni A2DP-vehkeet), joten voi kuunnella musiikkia toisesta laitteesta ja puhelun tullessa vaihdetaan puhelimeen.

Äänenlaatu on hyvä, yllättävän hyvä jopa. Bassotkin toistuvat tarpeeksi, jota epäilin aluksi. N95:n soittimesta on päällä Sävykorostus, ilman sitä ääni on hieman ohut. Toimivuussäde on aika hyvä, parempi kuin edellisellä Logitechin HF-vehkeellä, joka rätisi jo parin metrin päässä ilman mitään esteitä. Tämä toimii hyvin viiden metrinkin päästä ikkunan läpi.

Kuulokkeet eivät ole säädettävät vaan kiinteät ja niskaan tuleva sanka roikkuu vapaana. Epäilytti ensin, mutta eipä tuo tuossa haittaa. Kuulokkeet painuvat tukevasti korvia vasten, mutteivät purista liikaa. Hieman vähemmälläkin pärjäisi kyllä.

Kuulokkeissa on kolme nappia. Yksi "monitoiminäppäin" jolla voi soittaa äänitunnisteella, käynnistää ja sammuttaa sekä ottaa yhteyden. Kaksi on äänenvoimakkuuden säätöön sekä puhelun hylkäämiseen.

Ainakin N95:n kanssa tuntui yhteydenotto olevan "Nokia BH-501 yhdistetty" ja "Nokia BH-501 katkaistu" peräkkäin, yhteys ei siis pysynyt päällä. Piti ottaa Bluetooth-asetuksista yhteys että säilyi. Tiedä kummassa on vikaa sitten, vai ottavatko kuulokkeet yhteyden vain siten, että puhelun tullessa vaihdetaan ääni kännyyn ja olettavat että otetaan yhteys toiseen äänilaitteeseen musiikin osalta.

Kaikkiaan positiivinen yllätys, pitää nyt testailla josko näitä viitsii käyttää. Hieman päätä käännellessä niskasanka ottaa kiinni ja kuulokkeet heiluvat, joka on ikävää.

Kommentoi

v0.4.4e available

mirggi - 08.06.2007 10.30 - mobiili 

I've released v0.4.4e that has a couple of things changed. The colors are a lot more subtle, there is a /close command etc. Hope this works fine for you.

Lue kommentit (33) | Kommentoi

Nopea tapa buutata känny

symbiatch - 01.06.2007 15.27 - mobiili ohjelmointi 

Kehitinpä tässä softaa eteenpäin ja törmäsin mielenkiintoiseen ominaisuuteen. Jos satun painamaan tietyssä softan osassa N95:ssä kameran focus-nappia, puhelin buuttaa. Joka kerta. Muissa osissa ei eikä muissa softissa.

Mielenkiintoista, nyt kun vielä keksisi minkä ihmeen viestin känny tuosta napista lähettää ja miksi kaaduntuminen tapahtuu. Kyseisessä osiossa kun ei tehdä mitään ihmeellistä, piirretään pari bitmappia ruutuun ja odotellaan eventtejä.


Sen verran selvisi, että käyttis ei näköjään selviä sellaisesta tilanteesta jossa näppäinkäsittelystä pamahtaa paniikki User::Panic()illa. Mielenkiintoista. Ehkä se päätti että pitää panikoida kunnolla ja siksi buuttaa? :)

Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu