Kategoria: opiskelu (joulukuu 2011)

Tieteen filosofian tentistä kakkonen, essee nosti kurssin arvosanaksi kolmosen.
Kasvatusfilosofian tentistä hylsy, kuin myös kurssista.
Oppimisen ja opetuksen teoreettisista perusteista - oppimispäiväkirja ja kurssi vitonen.

Johtopäätös: huono lukemaan, hyvä kirjoittamaan.

Rasittavaa kun ei ole oikeasti mitään kirjoitettavaa. Jäin ihan koukkuun edellisen kurssin kirjoittamiseen. Nyt kun ei ole mitään teoritoita vertailtavana ihmettelen mistä sitä kirjoittaisi. Politiikkaan en uskalla koskea, kun en siitä riittävästi tiedä (kohtuullinen ennakkosensuuri), lätkästä vielä vähemmän.

antaa olla

Koulujuttua kirjottaessa tuli seuraavanlainen koulutuksellinen / opetuksellinen näkemys mieleen. Tämä on ideaali, joka ei toimi joka ikisessä oppimistilanteessa, mutta tarkoituksena on ottaa siitä kuhunkin tilanteeseen sopivat avut opettajan työssä.

I Hermeneuttinen kehä:
Koulutuksen alussa kerrotaan jäsennellysti:
1. tavoite
2. työkalut tavoitteeseen pääsemiseksi sekä
3. työkalujen suhde keskenään ja tavoitteeseen

II Konstruktivismi:
Työkalut ovat vain apuvälineitä tiedonhakuun ja jäsentelyyn.

III Behaviorismi:
Oppijat näin siis ehdollistetaan etsimään, yhdistämään ja luomaan tietoa itse ja yhdessä.


Jo pelkkä kevyt ohjenuora yhdistää luontevasti perinteisesti vastakkaisina nähdyt konstruktivismin ja behaviorismin käytännöllisellä ja ymmärrettävällä tavalla.

Lisänä hermeneutiikka, joka voidaan purkaa konstruktivismiksi, mutta on tässä esitetty puhtaasti omana teorianaan asiakohtien sekoittumisen vaaran välttämiseksi.


Opittavan asian syvyydestä riippuen mukaan on tuotava vielä sosiaalinen ja kulttuurinen vaikuttuneisuus, Malisen särö, Mezirowin merkitysperspektiivi, sekä Mälkin oppimisteoria. Näiden yhdistämistä edellä mainittuihin pitää tarkastella vielä erillisesti.

En usko keksineeni pyörää uudestaan, mutta näin minä näen eri oppimisteorioiden suhteessa toisiinsa ja näiden käytönnöllisen hyödyntämisen.

Saa nähdä onko näistä ikinä artikkelikokoelmaksi, mutta tässä on jostain syystä tullut painetta saada asioita ulos tännekin kirjoittamalla.

Tänään oli selkeästi eka kerta ft:n kurssilla, kun jutut lähentelivät ylilentoa omasta ymmärryksestä. Aiheena oli merkitysperspektiivin ja sen raamissa olevan mukavuusalueen käsitteistö.Oppimisen kannalta itseasiassa tuon mukavuusalueen laidoilla heiluvat rajatuntemukset, joiden käsittelyn kautta pääsisi reflektioon.

Koko tämä Malinen, Mezirow ja niitä yhdistelevä Mälkki, särön tai hämmentävän ristiriidan aiheuttama reflektion ilmaantuminen, on mielestäni vähintäänkin kysymyksiä aiheuttavaa. Onko särö pakollista? Onko oikeasti tapahduttava jotain elämää sykähdyttävää - negatiivista - , jotta ihmisen merkitysperspektiivi voi muuttua? Toisin sanoen, onko niin sanotusti oikean oppimisen mahdoton tapahtua positiivisessa kontekstissa?

Ft:n näkemys on ilmeisesti sellainen, että kunkin ihmisen oma merkitysperspektiivi luo raamit mukavuusalueelle. Ja tämä vietynä niin teoriteettiselle tasolle, että kullakin on omansa. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että seikkailugeenin omaavat - kuten Katariina sen sanoi - ovat mukavuusalueellaan silloin kun saavat seikkailla. Edellinen siis vastakkaisena tilanteena perinteiselle näkemykselle siitä, että mukavuusalue olisi aina sohva :)

Melko relevanttina asiana näkisin myös pseudoreflektoinnin tai kontekstireflektoinnin. Näillä termeillä tarkoitan ft:n väikkärissä ilmaisemaa mukavuusalueen sisällä tapahtuvaa reflektointia. Reflektointi sinänsä voi olla aitoa, mutta oppiminen on jo opitun kertaamista ja lisäämistä, eikä vaikuta merkitysperspektiivin muuttumiseen. Pahasti sanottuna se on siis itseään toteuttavaa ennustusta ja oman pienen maailman sisällä pelaamista.

Tässä jäi monta ajatusta esittelyn tasolle ilman syvempää avaamista. Syiksi voin mainita kyvyttömyyteni purkaa näitä sekä ajan puutteen.

Suuret kiitokset kurssin A 1.3. Oppimisen ja opetuksen teoreettisen perusteet luennoitsijalle - it is going to be difficult, if not impossible, to top it. Rly.