7710 kädessä

symbiatch - 30.04.2005 09.05 - mobiili 

Nyt on Nokia 7710 kädessä, ensikokemukset hieman ristiriitaiset. Tätä puhelintahan ei varmasti myydä miljoonia, hintakin kun on mitä on. Eikä ole tietoa aikooko Nokia ikinä tehdä toista vastaavaa.

Puhelimessa ensimmäisenä pistää silmään hitaahko toiminta. Käynnistys kestää jonkin aikaa, käyttöliittymä piirtyy välillä osissa ruudulle ja antaa aika huonon kuvan puhelimesta. Muuten käyttöliittymä on ihan mukavan näköinen ja hyvin erilainen esimerkiksi Series 60:een nähden. Series 80:n käyttäjille taas liittymä on melko tuttu.

Häiritseviä asioita ovat muunmuassa se, että ohjelmissa on monesti oikeassa reunassa kommunikaattorityyppiset valintapainikkeet (kommukassa neljä, tässä kolme). Puhelimessakin on oikeassa reunassa kolme painiketta, joten voisi olettaa näiden toimivan kuten kommukassa, eli valitsevan näitä valintoja. Turha luulo. Valintoja pitää painaa kosketusnäytöstä, kolme nappia ovat melko turhia. Yksi vaihtaa fonttikokoa (melkein kaikissa ohjelmissa on kolme eri fonttikokoa, jokainen ohjelma muistaa oman fonttikokonsa), yksi tekee mitä milloinkin ja kolmas ei tunnu yleensä tekevän mitään.

Monessa ohjelmassa kaipasi back-nappulaa. Oikean reunan alin nappula näyttää sellaiselta, mutta ei tunnu olevan. Esimerkiksi jos lisäät kalenterimerkintää ja haluatkin peruuttaa sen, ei se onnistu suoraan. Merkintä on jo kalenterissa, joten se pitää poistaa. Erittäin epäloogista. Sama ilmiö esimerkiksi taulukkolaskimessa. Uuden luonti luo samantien muistiin tiedoston, joka pitää poistaa, jos et sitä tarvitsekaan.

Poissa on myöskin Series 60:stä tuttu prosessilistasta ohjelmien tappaminen. Pitämällä sovellusnäppäintä pohjassa tulee lista neljästä viimeksi käytetystä sovelluksesta. Se siitä. Ei enempää, ei voi tappaa, eikä suurimmassa osassa sovelluksia ole poistumisvalintaa. Jäävät sitten taustalle ajoon tai eivät. Samantyylinen siis kuin Motorola MPx220:n Windows Mobile tältä osin.

Näppäin- ja kosketusnäyttölukko menee vakiona päälle automaattisesti, ihan kiva. Mutta näyttö on niin pimeä, ettei näytöstä saanut mitään selvää mitä piti painaa että sai lukon pois. Virtanapin painallus sytyttää valot (kuten yleensäkin Nokialla) ja sitten tiesi (ohjekirjaahan nyt ei aleta moisissa asioissa konsultoida tietenkään). Napit ovat vastakkaisille reunoilla, joten vahingossa tuskin painuvat (miten voisivatkaan, ei tätä luuria taskussa pidetä), mutta yhden käden käyttö on melko mahdotonta.

Puhelintoimintokin on vain erikseen käynnistettävä, sitten voi naputella numerot ruudulta. Puhelimena tuota ei vielä ole tullut käytettyä, pitänee sekin koettaa.

Kommentoi

Nokian uudet luurit

symbiatch - 27.04.2005 15.17 - mobiili 

Nokia on hylännyt vanhan numeroinnin näköjään ja lanseerannut uuden N-sarjan. Puhelimissa on esimerkiksi gigatavujen kiintolevyä, kahden megapikselin kameraa Carl Zeiss -optiikalla ja niin edelleen. Series 60:a hehkutetaan, mutta varmaankin Symbian 9:ään perustuva, joten taas menee osittain softat uusiksi.

Yksi puhelimista on selkeästi ämptskärimarkkinoille tarkoitettu mediasoitin, normaali näppäimistö on piilossa ja vakiona vain eestaassoitastoppinappulasto. Toisessa hehkutetaan tätä kameraa ja joka suuntaan kääntyvää ja vääntyvää sitäjatätä.

Hintoja ei tietenkään kerrota, yksi malli tulee tällä neljänneksellä, yksi seuraavalla ja yksi viimeisellä. Olettaisin hintojen olevan lähempänä tuhatta euroa kuin viittäsataa, mutta aika näyttää. Mitään erityisen mullistavaa näissä puhelimissa ei siis ole, ainoastaan muotoilu on taas laitettu vähän uusiksi ja yhteen lisättu enemmän tilaa musiikille.

Kommentoi

Muutkin uskaltavat puhua

symbiatch - 27.04.2005 08.04 - mobiili 

Tietoviikossakin jopa vihdoinkin mainitaan Symbianin ongelmista. Tampereen Teknillisen Yliopiston professori Tommi Mikkonen sanoo rajapintojen määrän kasvun olevan ongelma kehittäjille. Myös ympäristön heterogeenisyys on suuri ongelma. Parhaiten asian tiivistää kommentti Nokiasta: "Nokian halu tehdä hienoja uudenlaisia puhelimia on ollut suurempi kuin halu tarjota muille mahdollisuus tehdä pitkäaikaisia sovelluksia." Näinhän asia juurikin on.

Nokialta vastataan, että viesti on kuultu ja asiaan ollaan puututtu. Forum Nokiassa kuulemma on yhdenmukaistettu eri kehitysalustojen rajapinnat. Puhuupa vielä Series 40/60/80-alustoistakin, joten tarkoittaakohan näitä? Kun ei edes Series 60:n rajapinnat ole yhteneväiset puhelimesta toiseen, saati että toteutettaisi tarpeellisia Java-rajapintoja, miten nyt sitten kuvittelevat yhdistävänsä muita? Nokialla taitaa olla oma käsitys yhtenäisestä. "Yhteiset rajapintamäärittelyt ovat saaneet hyvää palautetta kehittäjiltä", niin varmasti saisivat, kunhan niitä olisi vielä enemmän. Vai unohtaako Nokia kaikki myymänsä vanhat puhelimet ja kuvittelee kaikkien ostavan uudet laitteet heti?

Professori Mikkonen puhuu myös .NETistä. Ongelmana tälle näkee sen, etteivät laitevalmistajat vielä halua käyttää Windows Mobilea, vaikka Microsoftin panostus kehittäjiin on huomattavasti suurempi kuin Symbianin ja Nokian. Aika näyttää miten käy.

Erään yrityksen edustaja kaipaisi myös sertifiointijärjestelmää Symbianille, jotta voitaisi erotella jyvät akanoista. Epäilen, että oikeasti haluaa erotella isommat ja rahakkaammat pienemmistä, kuten Nokiakin tahtoo. Vain isojen halutaan leikkivän Symbian-hiekkalaatikolla, pienemmät voivat jäädä pois. Malli on vallan toinen Windows Mobile -puolella.

Kommentoi

Puhelinten ei kuulu toimia kotona

symbiatch - 19.04.2005 11.51 - mobiili 

Verizonin toimitusjohtaja heitti mielenkiintoisia kommentteja haastattelussaan. Hänen mielestään on aivan turhaa, että puhelimet toimivat ihmisten kotona, tai hississä tai kellareissa. "Ihmiset ovat oppineet vaatimaan liikaa." Jep.

Onhan se niinkin, matkapuhelinhan se on, miksi sen kotona pitäisi toimia. Hankitaan lankaliittymät takaisin, jotta voidaan puhua kotonakin...

Kommentoi

Alkutaipale

symbiatch - 19.04.2005 07.48 - mobiili 

Kuten tuossa sivussa sanotaankin, Nokia 9210 oli ensimmäinen kokemus Symbianista ja ajattelin hieman kertoa miksi siitä kärsimys alkoi.

Kyseessä oli asiakkaan tarve viestittää puhelimelle ja puhelimelta tietoa yksinkertaisesti SMS:n avulla sopivasti koodattuna. Pitäisi siis olla hyvinkin yksinkertaista, eikös? Ei suinkaan.

Asiakas oli itse yrittänyt jo tätä tehdä ja kääntyi sitten meidän puoleemme kun ei ottanut onnistuakseen. Siinä sitten yritimme hankkia dokumentaatiota asiasta ja jotain Symbianilta löytyikin, mutta aika kaukana oli tämän päivän dokumentaatiosta (joka sekin on vielä todella huonoa). Nokian omat esimerkit eivät edes kääntyneet, SDK:sta puuttui otsaketiedostoja, eikä Nokia ollut forumissaan vastannut asiaan mitään (luonnollisesti, sehän olisi asiakaspalvelua).

Kuitenkin löytyi tieto, että viestintäjärjestelmä alustetaan kutsumalla alustusfunktiota, jolle ei anneta parametreja. Yllätys oli suuri kun kyseinen funktio vain kaatoi koko softan, sekä emulaattorissa että itse laitteessa. Mitenköhän tästä eteenpäin? Nokian kääntymättömät esimerkit käytiin läpi, kaikki oli omassa koodissa kuten esimerkissä, netistä ei löytynyt mitään tietoa miksi näin kävisi. Ja siinä sitten samalla 9210:n protoversio jumitti itsensä totaalisesta, joten jouduimme odottamaan uutta laitetta.

Loppujen lopuksi ilmoitimme asiakkaalle, että ei onnistu, tämä vain ei toimi kuten dokumentaatiossa sanotaan. Asiakas ymmärsi vallan hyvin, sanoi että ihan samoja olivat itsekin yrittäneet eikä toiminut, joten jättivät sitten projektin siihen. Nokian tappio, kyseinen yritys kun on aika iso maailmmanlaajuinen ratkaisutuottaja ja noita kommunikaattoreita olisi mennyt aikamoinen kasa, jos vain sovellus olisi onnistunut. Mutta kun ei niin ei.

Kommentoi

Nokia 6260 vastaan Motorola MPx220

symbiatch - 15.04.2005 14.49 - mobiili 

Päätin tehdä pienen vertailun Nokia 6260:n ja Motorola MPx220:n välille. Kyseessä ei ole suoraan mikään Windows Mobile vs Symbian, enemmänkin käytössä huomattuja asioita, jotka ainakin minulle ovat aika tärkeitä.

(listaa päivittelen kun uusia asioita keksin)

Nokia 6260Motorola MPx220
Läpän pehmustesuoja suljettaessaonei
Pikanäppäimet valikoissaeion
Pikanäppäimet ohjelmavalikossavain 9 ensimmäistäkaikille
GPRS-yhteys aukeaa puhelun jälkeen takaisinkylläei
Näytön laatuhyväkohtalainen, suuren kontrastivaihtelun takia näyttö "elää" silmissä
KameraVGA, ok1.3Mpix, sumea
Synkkausokhyvä
Verkkoyhteys PC:n läpieion
Kieliasu, suomihyväkohtalainen
Kieliasu, englantihyvähyvä
IMAP-kansiotvain inboxkaikki
Useat IMAP-palvelimetonon
Kalenteriokok
Muistutuksetvain kokouksistaok
Yhden käden avausonnistuutuskaa
Puhelun tulon ilmoitusnopeamiettii
Äänenvoimakkuuden säätöokvaatii hyväksynnän
Ulkoinen näyttöeion
Profiilin vaihtovirtanäppäin vaikea painaa, muuten olisi helppohelppo
Automaattinen profiilinvaihtoonei
Ohjelma pysyy ruudussa läpän sulkemisen jälkeeneikyllä
C++ SDKonon
MIDPonon
.NETeion
Debuggaustuskaasuoraan Visual Studiosta

Täytyy sanoa, että Motorola häviää aika pahasti Nokialle puhelimen käyttäjän näkökulmasta, sen verran käytettävyysongelmia on. Ulkoinen näyttö olisi ollut mukava plussa Nokiassa, samoin vääntyilevä sarana on oikeastaan aika turha. Korjauksia Motorolalta kuulemma tulossa joskus lähiaikoina.

Kehityspuolella taas Symbian/Series 60 jää selvästi Windows Mobilelle, sen verran eri tasoa on dokumentaatio ja kehitysvälineet.

Lue kommentit (2) | Kommentoi

Rahastusta a la Symbian

symbiatch - 14.04.2005 14.59 - IT-ala mobiili 

Symbian-leirissä yritetään viedä eteenpäin kovaa vauhtia Symbian Signed -toiminnetta. Tässä yritetään varmentaa softan valmistaja ja toimivuus Symbian-järjestelmissä. Ihan hyvä idea, mutta Symbianin ollessa kyseessä tähänkin isketään kunnon rahastus väliin.

Jos haluan allekirjoittaa esimerkiksi Windows-ympäristössä softan, senkun ostan koodiallekirjoitussertifikaatin ja hoidan homman. Tämä takaa, että softa tulee minulta (tai joku on varastanut sertifikaattini, joka on minun vikani). Se siitä. Näinhän voisi toimia ihan Symbianinkin kanssa, vai mitä? Ei suinkaan.

Symbian vaatii ensimmäiseksi koodiallekirjoitussertifikaatin hankinnan. Ja tietysti VeriSignilta (yleensä esimerkiksi Thawten sertifikaatit kuitenkin käyvät, vaikka tällainen vaatimus olisi, Thawten sertifikaatit ovat 75% halvempia, vaikka onkin VeriSignin tytäryhtiö!). Sen jälkeen softa pitää lähettää testausorganisaatioon, joka veloittaa testauksesta arviolta $560 (Symbianin materiaalin mukaan). Tämän jälkeen voit levittää softaa puhelimiin.

Mutta entäpä kun teet seuraavan version softasta? No tietysti lähetät uudestaan testaukseen, maksat uudestaan maksut jne. Eli rahaa palaa vaikka kuinka.

Miksi vaivautua, voihan softaa levittää muutenkin? Pian ei välttämättä voi. SonyEricsson ja Nokia ovat jo ilmoitelleet kuinka heidän puhelimensa pian alkavat vaatia sertifikaattia, Nokia ei hyväksy omiin levityskanaviinsa softaa jota ei ole allekirjoitettu jne. Eli teepä siinä ohjelmistoja kun pian eivät edes asennu laitteisiin.

Näin sitä pitää, eikä EU vieläkään näe mitään pahaa Symbianin toiminnassa...

Kommentoi

Nautinnollista kehitystä

symbiatch - 09.04.2005 09.34 - mobiili 

Nyt sitten on tullut tehtyä softaa .NET Compact Frameworkilla ja täytyy sanoa, että eroa Symbianiin on kuin yöllä ja päivällä. Vakiokirjastoja löytyy vaikka mitä, kehitysympäristö on toimiva ja dokumentaatio on loistavaa. Voi kun Symbianillekin saisi tämän...

Visual Studio 2003 ei kylläkään jostain syystä anna vaihdella kaikkia ominaisuuksia, kuten listboxien fontteja jne, mutta ne voi koodilla kyllä vaihtaa. Visual Studio 2005 antaisi nämäkin vaihtaa, mutta tuossa betassa ei vielä emulaattori oikein toimi, joten kehitys on mukavampaa 2003:lla.

Niin ja testaus on siksikin mukavampaa, että verkkoyhteyden saa puhelimesta suoraan ActiveSyncin läpi hoidettua, joten ei tarvitse maksaa GPRS-yhteydestä. Nokia taas on alkanut nuolla operaattoreita ja on estänyt verkon käytön PC:n läpi. Myöskin debuggaus on hieman mukavampaa, senkun käynnistää softan Visual Studiosta puhelimeen ja hoitelee sen debuggerilla hommat. Ei tarvitse miettiä toimiiko emulaattori varmasti oikein, voi testata kunnolla itse laitteella.

Tuli kylläkin löydettyä yksi erokin, emulaattorissa ei saanut nuolinäppäimiä napattua kiinni, itse puhelimessa sai. Ikävä pieni vika...

Lue kommentit (1) | Kommentoi

Motorola suomentaa

symbiatch - 08.04.2005 15.33 - mobiili 

Tässä sitten kokemusta MPx220:sta: suomi on kauheaa. Paras suomennos löytyy kamerasta. Yritetään sanoa muistin tilasta "80% left", sehän on tietysti suomeksi "80% vasen." Kyllä, olen aivan tosissani!

Muutenkin puhelimen suomennokset ontuvat, onpahan jopa asetuksissa valinta "Vastaa" ja vaihtoehdot käytössä/ei käytössä. Mitähän sekin tarkoittaa? Tietysti sitä että vastataanko tulevaan puheluun avaamalla läppä vai ei! Nokian tuotteissa sentään suomi on toimivaa, Motorola jo sai palautetta.

11.04.2005 - Motorola vastasi jenkkipäästä: "meillä ei täällä oikein tiedetä mitään noista asioista kun asut siellä kaukana, etsi lähempää joku meidän osasto ja kysy sieltä." On se hyvä etteivät puutu tällaisiin, toinen ilmoittamani asia kun oli GPRS-yhteyteen liittyvä. Se tuskin on erilainen eri maissa myytävissä puhelimissa.

Kommentoi

Motorola MPX220 kourassa

symbiatch - 07.04.2005 09.34 - mobiili 

Tuli hankittua kokeeksi Motorola MPX220 -älypuhelin. Ensikosketus oli aika outo, käyttöliittymä on todella erilainen verrattuna muihin käyttämiini puhelimiin. Sinänsä SonyEricssonin P-sarjan puhelimissa on samantyylinen valikko, eli kaikki valinnat vain listassa ja pikanumeroilla tai nuolilla valitaan. Ensimmäisenä tietysti kaipaisi hipellysnäyttöä, mutta eiköhän tällä pärjää. Ainakin softakehitys on mukavampaa, lisää kokemuksia kunhan niitä kertyy.

Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu