Nokia N96 -update

symbiatch - 26.09.2008 12.55 - mobiili 

Näköjään Nokialta on tullut 11-sarjan softapäivitys N96:een, vakiona tuossa luurissa oli 10-sarjaa. Mutta enpäs voi päivittää nyt vielä parista ihanasta syystä. Varmuuskopiota ei voi ottaa sisäiselle kiinteälle 16 gigan muistille, vain muistikortille. Ja minulla tuossa ei ole nyt muistikorttia. Myöskin OTAna kun kysyy päivityksiä sanoo luuri ettei ole päivityksiä. Ja minulla ei ole kaapelia mukana.

On se vaikeaksi tehty. Näkee mitä kaikkea tuossa on saatu korjattua, josko nuo aiemmin ilmoittamani hitailut, jumittelut ja sekoilut olisi edes joltain osin vähän paremmin toimivia...

Lisää seuraa myöhemmin kun pääsen muistikortin ja kaapelin ääreen. Kerrankin muuten My Nokia -palvelun tekstiviesti oli oikeassa, viimeksi se ilmoitti E90:n päivityksestä viikkoja sen jälkeen kun olin jo päivittänyt.

Nyt on päivitetty. Fiksua, tietojen varmistus ei suostu varmistamaan kaikkea, kun se haluaisi varmistaa myös sisäisen muistikortin tiedostot. Ja sehän ei oikein onnistu kun pitäisi olla yli 16 gigatavun ulkoinen kortti. Eli nyt kai sitten varmistus ei varmista edes puhelimen muistin tiedostoja. Hienoa.

Päivitys meni nopsasti ja hurjinta: kaikki asetukset jne olivat säilyneet! Vihdoinkin. Eli ei tarvinnut edes palauttaa varmistuksesta tietoja. Mutta yhtä hidas tuntuu olevan ja changelogin mukaan ei korjattu juuri mitään ja tunnettuja bugeja runsaasti. Kivakiva. Sontaa siis vieläkin.

Kommentoi

Nokia N96

symbiatch - 03.09.2008 10.13 - mobiili 

Sain juuri käteeni Limited Edition Nokia N96 -luurin ja nyt pitäisi alkaa testailla, kunhan ehtisi. Pian kun pitäisi olla bussissa menossa Microsoftin Kumppanistudioon. Mutta josko sitä ehtisi edes musiikkia tunkea sisään matkaviihdykkeeksi.

Puhelin tuntuu erittäin hitaalta. Kaikissa toiminnoissa mietitään vuosia, USB-asetukset jumittivat kokonaan, E90:n kanssa kun yrittää siirtää tekstiviestejä ja muita ei siirry mitään jne. Eli alkuvaikutelma on aika surkea.

Paketissa piti tulla mukana myös 8 gigan muistikortti sisäisen 16 gigan muistin lisäksi mutta enpä sitä löydä puisesta laatikosta. Mukana tuli kylläkin T-paita, jossa on typerästi painettu niskaan sisäpuolelle Nokia N96 Limited Edition -teksti ja edessä aika ruma mukamaskiinalainen bambu+täti lentää -kuva. Ja hihassa sitten X of 96 -teksti joka kertoo mikä kappale on saatu.

Tämän verran nyt on vasta ehtinyt tyypittää, kirjoittelen lisää kunhan ehtii enemmän. Nyt odottamaan synkkauksen loppua ja bussia.

DVB-H kokeiltu. Kauheaa nykimistä, känny menee ihan jumiin jos yrittää kääntää kuvan vaakaan kun katselee, valikkoon meno jumittaa jne. Pitää testata ohjelman nauhoitus jossain välissä kunhan ehtii, mutta ei laatu vakuuta vieläkään.

Vartin sisällä pitikin sitten vetää akku irti kahdesti kun pelkkä musiikin kuuntelu jumitti luurin. Parempi siis tulla aika pian päivitys softaan tai on aika käyttökelvoton.

Näppäimet ovat aivan hirveät. Varsinkaan */#-nappeja ei onnistu oikein painamaan, puhumattakaan näytön alla olevista napeista. Vieläkin siis ajatellaan että "design" on tärkeämpää kuin käytettävyys. Yäk.

Enää ei tule karseaa multimediahärpätinvalikkoa kuten N95:ssä jos liu'uttaa kannen "väärään" suuntaan. Ihanaa. Puhelimessa on kylläkin nappi josta tulee multimediavalikko, mutta tuntuisi toimivan vähän nopeammin. Aika käyttökelvoton ainakin itselleni joka tapauksessa sekin, mieluummin vieläkin ottaisin niitä nappeja joihin voi itse ohjelmoida toiminnot. Onneksi sentään ei tässä mallissa ole idioottimaista galleria-nappia jota N95:ssä paineli vähän väliä vahingossa ja sai odotella gallerian aukeamista että sai suljettua sen.

Känny on ulkomuodoltaan aika ison tuntuinen, en tiedä vaikuttaako vain näytön koko tähän tuntemukseen. Näyttö on ihan hyvä, mutta vieläkin mieluummin katselisin isompiresoluutioista näyttöä, mutta aina pitää tyytyä näihin QVGA-ruutuihin.

Vielä pitäisi testailla kameraa ja tutkia mitä kaikkea känny on syönyt muuten. Mutta se saa odottaa, nyt pitäisi kuunnella Microsoftia ja rentoutua ilosanoman kanssa.

USB-asetuksia yritin säätää, jumitti koko softan. Akku taas kerran irti. Musiikkia laitoin sisään melkein 2000 kappaletta, hetken musiikkisoitin kaiveli listausta. Ja samalla ei puhelimella sitten kauheasti tehtykään kun jumitti taas aika reippaasti. Musiikkia soitellessa A2DP:n kautta useamman kerran päätti yhtäkkiä alkaa soittaa tuplanopeudella ja sen jälkeen jumi ja pitää irrottaa akku, musiikin ohjausnapit välillä eivät tee yhtään mitään jne.

Hakutoiminne, asetukset, hakupalvelut. Ja taas jumittaa eikä ikinä pääse mihinkään (annoin olla huvikseni yli tunnin tuossa). Ja virrat pois. Miten tuntuu ettei oikeastaan mikään toimi? Ja jotenkin en löydä asetusta mistä saisi tuon idioottimaisen valoisuuden mukaan taustavalon säädön pois. Typerimpiä ominaisuuksia mitä ikinä olen nähnyt, koko ajan eestaas säätyy kirkkaus.

Valikkonäkymiä on tullut lisää "hevosenkenkä" ja "v-muoto." Ja käyttökelvottomia. Myöskin näiden vaihtelu aiheuttaa ongelmia. Vaihtaa esim. hevosenkenkään, sen jälkeen yrittää päästä takaisin ruudukkoon niin eipä vaihdu. Pitää eestaas pomppia valikoissa ja ties missä ja yrittää muutaman kerran niin ehkä onnistuu. Uskomatonta että kännyssä on oma prosessori S60:lle ja vieläpä 3D-kiihdytys ja silti muutaman ikonin heilutus ruudulla nykii kuin mikäkin!

Päivitystä odotellessa...

Lue kommentit (3) | Kommentoi

Nokia BH-503

symbiatch - 02.09.2008 10.35 - mobiili 

Sain eilen Nokia BH-503 -kuulokkeet ja olin hyvin kiinnostunut testaamaan niitä, varsinkin kun minulla on BH-501:t kovassa käytössä ja olen niihin ollut tyytyväinen. Näihin taas en ole niin tyytyväinen lyhyen käytön jälkeen.

Napit ovat mukavammat BH-503:ssa ja niitä on enemmän. Skip/kelaus toimii myös esimerkiksi iTunesin kanssa, mutta vain jos iTunesilla on fokus (ei kuulokkeiden vika). Äänentoisto on mukavan pehmeä, kuten oli BH-501:lläkin. Ei ole nyt molempia käytössä että voisi verrata vierekkäin. Musiikinkuunteluaikaa luvataan jopa 13 tuntia ja lataus kestää korkeintaan 75 minuuttia. Ei siis huono.

BH-501:ssä oli muovinpalaset jotka menivät korvan taakse ja kuulokkeet pysyivät todella hyvin korvilla ja oikeassa kohdassa. BH-503:ssa tällaiset on heitetty pois ja kuulokkeiden pitäisi pysyä paikoillaan pelkällä puristusvoimalla. Tästähän tulee sitten kompromissi: joko rutistetaan korvat linttaan eikä kuulokkeita voi käyttää tai sitten ei puristeta tarpeeksi ja kuulokkeet eivät pysy päässä. Näissä valittu jälkimmäinen. Paikallaan ollessa pysyvät melko hyvin, mutta pelkkä tuolista ylösnousu saattaa tipauttaa kuulokkeet ainakin optimikohdasta pois. Korvat saa kyllä tungettua sangan ja kuulokeosan väliin, mutta ainakin itselleni tuntuu aika epämukavalta.

Myöskin BH-501:n kiva taitto-ominaisuus on poistettu ja BH-503:t ovat täysin kiinteät. Tämä ei kauheasti haittaa, edelliset olivat kuljetuksessa paksummat, nämä hieman leveämmät. Ja mukana tulee kangaspussukka kuljetukseen. Aika turhake toisaalta, mutta estääpähän sotkeentumista hieman laukussa pitäessä.

Eli lyhyesti: hyvä ääni, hyvä akunkesto, hyvä koko, mukavat ohjausnapit, huono päässä pysyminen. Melkeinpä voin suositella, vaikkakin BH-501 on omasta mielestäni parempi kokonaisuus. Käytettävyys ennen ulkomuotoa.

Yesterday I received Nokia BH-503 headset and I was very interested in testing them. I have Nokia BH-501 and I have used it a lot and I've been very satisfied with it. This model wasn't that good.

The buttons are nicer than in BH-501 and there are more of them. Skip/rewind/fast forward works also with e.g. iTunes but only if it's focused (headset is not to blame). Sound is nice and soft as is with the BH-501. I don't have both of them with me so I can't do a real comparison. Music listening time is promised to be 13 hours and charging takes maximum of 75 minutes. Not bad at all.

BH-501 had plastic pieces that went behind the ears and the headset was held in place very well. BH-503 doesn't have those and should stay in place with just the pressure. This forces a compromise: either the pressure must be so strong that it hurts the ears or not enough pressure so the headset will fall. The latter is the case for BH-503. When stationary, the headset stays on somewhat well, but just standing up might make them fall. You can put your ears between the band and the speakers but at least for me it feels a bit uncomfortable.

BH-501 was foldable, BH-503 is rigid and static. This is not a problem, this set is takes a bit larger area when stored, BH-501 was thicker. You also get a fabric bag for storage. Quite useless, but at least it will help to keep the set a bit cleaner in your bag.

In a nutshell: good sound, good battery time, good size, nice buttons, not so good keeping on. I can almost recommend, though BH-501 is to me better. Usability before appearance.

Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu