Lirissä II

stix - 11.04.2012 23.20 - henkilökohtaiset 

Eipä tuota tekstiä ole kuitenkaan tullut. Kommentoinnista päätellen näitäkään ei kukaan lue :)

Taidan siirtää ainakin tuon Koulutus, kasvatus ja erot oppimispäiväkirjan tänne. Pitää kirjoittaa siististi ja asiaa kun tekstin tuo näytille.

Vähän on edelleen hömelö olo, kun viime yönä oli ns huoltokatko ja unet oli 0400 - 1100.

Duunista sen verran, että kaikkien olemassa olevien järjestelmien helpoin yhteensaattaminen voisi olla kollegan ehdottama kattojärjestelmä, joka näyttäisi missä eri järjestelmissä mikin asiakas on.

Huvittavaa, että olen löytänyt itsestäni teoreetikon ja pragmaatikon. Työelämässä olen aina ollut vahvasti sen ajatuksen kannalla, että työtätekevälle ei kuulu asioiden suunnittelu, vaan paljon asioita tulisi saada niin sanotusti valmiina. Näinhän ei tietenkään ole ja varmasti aina kaikissa toimintatavoissa on parannettavaa, eli valmista prosessia ei näin ole olemassakaan.

Pragmaatikko minussa esiintyy työelämän ulkopuolella. Kun tarvitsen jotain, lähden siitä olettamuksesta, että sitä ei ole. Kun tällaisesta lähtökohdasta lähden, niin mikä tahansa lopputulos on parempi kuin lähtökohta - pessimisti ei pety. Se mtä oikeasti tapahtuu on periksi antamatonta asioiden selvittämistä, tivaamista, uusien kontaktien luomista ja aika usein jonkin laatuiseen maaliin pääseminen.

Kyseessä ei tällä kerralla ollut itsekehu, vaan näiden kahden kovin vastakkaisen puolen tunnistaminen itsessä. Serkkuni oli tätä jo pohtinut ja sanoi sen olevan inhimillisen itsensä hahmottamisen avainkohtia. Miksi joskus nojaamme intuitioon? Miksi toisessa tilanteessa emme halua heittäytyä, vaan toivomme kaiken olevan valmista?

Pojan huone on remontissa. Tapetit on nyt revitty ja seuraavaksi mietimme mitä seuraavaksi seinille.

Kommentoi

Nutrilett Quick Start

stix - 06.07.2011 21.46 - henkilökohtaiset 

Toka päivä menossa, eikä pahemmi vituta. Mitä nyt eilinen jälkiruoka - joku vaniljaunelma - maistu perseelle, kuten tämän päivän päivällinen, joka oli tomaattipasta. Voisivat ottaa iisimmin sen natriumin kanssa...
20110705613.jpg20110705616.jpg
Tässä kuvat eiliseltä ja alotuspainohan oli 84,8 kg.

Kattellaan miten etenee - kiitos Nutrilett ;)

Kommentoi

Hihii.

donna - 26.07.2009 13.06 - ihmissuhteet 

Moikkelis taas.

Tultiin just Sannalta. Oltiin siä Villen kans yötä molemmat. Mikä painajainen.

Tai no, olihan se ihan ok. Se osas käyttäytyy, tosin se kyllä loppuillasta kun pelattiin monopolia, nälvi Mikaa [Sannan miesystävä] kaikilla 'you know' läppänimillä.

Ei sit mitää, lähetää Merjalle, mutsi menee ajaan sen koiran karvan lyhyeks. Se on maltankoiran ja pitkäkarvasen kiinanharjakoiran sekotus. Nice karva. (::

Nahtaan!

Kommentoi

Että sillain taas :D

donna - 19.07.2009 21.46 - lapset 

Ette usko, mitä mulle taas tapahtu :D

Oltiin näyttämässä Pimua sen kasvattajalle, ja Eetu istu autossa. Kohta se tulee itkien siihen mun viereen pihakeinuun ja hoki et: "vittu vittu vittu"
Mä olin vaan et mikä nyt on?
"Nokun mä laitoin radioo ja painelin niistä napeista ja sit tulin pois autosta, ja sit ovet meni lukkoon."
Noo, mä olin vaan, et ei mtn hätää, iskällä on avaimet. No sit se vasta poraan rupeskin. Mä vaan pyörittelin silmiäni, kunnes se sano, et kun ei oo, vaan ne ovet on lukossa ja avaimet autossa.

Mä juoksin pää kolmantena jalkana autolle ja yritin saada ovia auki, mutta ei. Lopulta mun oli pakko mennä sanoon faijalle ja mutsille, jotka sai mielettömän raivarin. Ovia ei oltais saatu millään auki, ellei se kasvattajan mies olis lainannu meille sorkkarautaa (:DDDDD) jolla faija vääns sen kuskinpuoleisen oven auki. Se oli hiukan raivoissaan. Meidän piti mennä uimaan samalla matkalla, mutta eipä menty. :D

Lue kommentit (2) | Kommentoi

Kuinka on?

donna - 18.07.2009 12.56 - lapset 

Mitä mieltä te olette abortista?

Mun mielestä se on murha. Kyllä mä ymmärrän jos sut on raiskattu, ja sitten haluat abortin. Se on okei. Mutta...
Jos sä olet itse aiheuttaut sen, jos et käytä ehkäisyä tai yms. niin sitten sä teet abortoidessa murhan. Tässä pieni tarina abortoitavan vauvan 'suusta':

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan.

Mikä on teidän mielipide abortista?

Lue kommentit (4) | Kommentoi

Vääsyyy.

donna - 16.07.2009 17.51 - ihmissuhteet 

Määpäs oostin mutsille synttärilahjan! (:: [synttärit 28.7]
Ette arvaa? Mä ostin:

- kaulakoruriipuksen, sellasen kultasen missä on keskellä kirkas kivi
- sellasen vaaleenpunasen mukin missä lukee 'äiti' ja sisällä on runo :)))))

tämä on jännää :D

Kommentoi

Microsoft-fanboi

symbiatch - 17.07.2008 09.00 - henkilökohtaiset IT-ala 

Jotkut ovat kovasti haukkuneet/kehuneet (en tiedä miten kukin tuon ottaisi) minua Microsoft-fanboiksi. Yleensä siksi kun en ota kaikkea Applen julistamaa Suurena Totuutena vaan olen hieman kriittisempi. Ja luonnollisesti nämä Apple-fanboit sitten eivät hyväksy sitä, että joku voisi oikeasti pitää Microsoftin tuotteista. Yleensä vieläpä siksi että Windows 95 on nykymittapuulla huono -> kaikki Microsoftin tuotteet ovat huonoja.

Arvoisat lukijani ja varsinkin ihmiset jotka tuntevat minut kylläkin tietävät, että suhtaudun kriittisesti asioihin, puhun vain kokemuksistani enkä ota myöskään Microsoftin sanomisia Suurena Totuutena. Tämän vuoksi monesti kommentoin asioita paljon myöhemmin kuin monet muut, haluan saada tuotteen käsiini ennen kuin alan siitä mitään sanoa.

Minulta on myös kysytty onko olemassa Microsoft-tuotetta josta en pitäisi. Ja ovat yllättyneet kun vastaus onkin ollut kyllä.

Ensimmäinen tuote jota inhoan todella paljon on Microsoft Solution for Hosted Messaging and Collaboration. Tuohon aika harva törmää kun kyseessä on hostaajille tarkoitettu systeemi Exchangen, Office Communication Serverin jne hoitamiseen. Ja se on kauhea. Esimerkkiasennus sisältää parikymmentä palvelinta joista osa on pakko olla 32-bittisiä, osa on pakko olla 64-bittisiä ja osa saa olla jompikumpi. Onhan tuo sinänsä kattava ratkaisu, mutta sen toiminta on jotain kauheaa.

Sain järjestelmän asennettua karsittuna testikäyttöön virtuaalikoneilla ja ei se kyllä käyttöön tullut. Järjestelmä oli osittain ihan ok, webistä sai luoda asiakasprofiileja ja säätää asetuksia. Mutta sitten kun olisi pitänyt tehdä täysin asiakaskohtaisia asetuksia helposti tai nopeasti, eipä onnistunutkaan. Systeemi oli erittäin hidas ja asetukset hoidettiin XML-tiedostoja kirjoittamalla ja sisään imemällä. Ja jos halusi tehdä asiakaskohtaisen profiilin, siitä vain, mutta sitten se on samanlainen paketti kuin vakiopaketitkin. Tässä vaiheessa päätin että on helpompaa rakentaa koko järjestelmä itse eikä leikkiä tällaisen kanssa.

Toinen tuote josta en kauheasti pidä on SQL Server. Joidenkin mielestä tuo on kovin yllättävää. Asiaa selventää ehkä se, että olen kymmenisen vuotta käyttänyt PostgreSQL:ää ja siihen verrattuna monet toiminnot ovat aika tuskaisia SQL Serverissä. Ja käyttöni PostgreSQL:n suhteen ei ole pientä virittelyä vaan kannat ovat muutamia kymmeniä gigoja parhaimmillaan ja sisältävät aika monimutkaisia hakuja.

Yksi tuskailu johon törmäsin SQL Serverin kanssa on se, ettei triggereitä voi säätää per rivi vaan ne ajetaan väkisin per update. Asiakasprojektissa oli aiempi kehittäjä tehnyt triggerin joka tekee tarkistuksia ja lokia kun käyttäjätietoja muutetaan eikä ollut ottanut huomioon, että joskus tehdään päivitys useammalle kuin yhdelle tunnukselle. Tietysti ensimmäisenä tutkin olisiko for each row -mahdollisuutta. Ei ollut joten joutui tekemään kursorin jolla kävi läpi muutokset ja sen mukaan toimi. Arh.

Myöskin indeksien käytön suhteen on ollut ongelmia. Kannassa on tuhansia rivejä tavaraa ja huomaa että eipäs ole indeksiä joka nopeuttaisi hakuja. Tekee indeksin, ajaa muutamia kyselyjä ja yrittää sanoa kannalle että päivitäs nyt toiminta. Ei silti indeksejä käytetä millään joissain tapauksissa. PostgreSQL:n kanssa monesti riittää kunhan luo indeksin, joskus täytyy sanoa että analysoipa statistiikat, mutta indeksiä käytetään.

Joten siinä ainakin pari Microsoft-tuotetta joista en pidä, jälkimmäinen varsinkin hyvin laajassa käytössä. Että siitäs saitte!

Kommentoi

Pääsiäislomalle mökille...

suoppi22 - 19.03.2008 19.01 - henkilökohtaiset 

Ihanna, huomenna alkaa pääsiäisloma. Olemme varanneet kavereiden kanssa mökin, jostain "Kultarannasta"! Oon jo pakannu kamppeet, huomenna ruokaostoksille ja sitten vaan matkaan. "Tytötkin" pääsee maastoon ja möksälle, mukavaa vaihtelua niillekin!
Taidetaan ottaa vähän häppää, pelata lautapelejä, saunoa ja syödä hyvin. Tuosta syömisestä muuten tulikin mieleen, että multa otettiin tässä viikko takaperin verikoe ja verenpaine. Järkytys: mulla oli kolesteroliarvo (nimenomaan se huono) koholla! Mullahan on menny viikko tässä taivastellessa ja miettiessä mistä se johtuu. Olen tullut siihen tulokseen, että suurin syy on perimä!!! Saakeli soikoon, ärsyttävää! Nyt muka pitäis sit seurata tarkempaan omaa ruokavalioita ja 2-3 kk ja sen jälkeen mennä uudestaan ottamaan verikoe! Omasta mielestä mä syön terveellisesti, kai mun pitää syödä vielä terveellisemmin, mutta en nyt ainakaan pääsiäisenä!!Pakko saada muutama suklaamuna, siideri ja sipsejä...hih! No joo, mutta mukavaa pääsiäistä kaikille ja rentoutukaa!

Kommentoi

I`m back

suoppi22 - 13.03.2008 20.51 - henkilökohtaiset 

Moro, on ollu vähän taukoo-on ollu tärkeempää tekemistä! Onnex kukaan ei pakota mua kirjoittamaan tänne, ihan vaan omasta aloitteesta saa tätä tehdä! Kirjoitin muuten salibandyn puolivälierä ennakon tänne, mutta jostakin syystä se ei tallentunut.
Veikkaukset olisivat osuneet kohdilleen; Oilers hakee yllätystä ja muut ennakkosuosikit porskuttavat vakuuttavasti kohti välieriä! Täytyy sit yrittää tehdä se välierä ennakko tänne kun sen aika koittaa.
Olin tänään jälki-istunto valvonnassa 16-18. Yks 9-luokkalainen poika nukahti sinne, kollega herätti sen tasaisesta kuorsauksesta. Eräs ärsyttävä 7-luokkalainen poika piti lähettää sielktäkin kotiin kun ei osannut käyttäytyä, vaikee tapaus! Laskeskelin tuossa muuten että selaset 11 viikkoo koulua jäljellä kun se auutuas kesäloma alkaa. Me ollaankin menossa opettajien kanssa kaupunkilomalle heti ensimmäisellä viikolla. Parasta aikaa äänestämme matkakohdetta ja vaihtoehdot ovat: Barcelona, Lissabon, Praha ja oliko se Köpis?? Mulle on periaatteessa ihan sama minne mennään, aion olla turisti ja stressaamatta mistään mitään. Kattellaan minne sitä sitten lennetään...

Lue kommentit (3) | Kommentoi

Sekalaista jutunjuurta!

suoppi22 - 01.03.2008 20.23 - henkilökohtaiset 

Mailissa oli kutsu tulla viettämään Ylläkselle wappua! What a great idea, ja itse asiassa itsekin huomasin metrossa tämän saman houkutusmainoksen. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin kieltäytyä matkasta sillä laskeskelin, että aika kalliiksi se tulee & koirille tulee hankkia hoitaja 4-5 päiväksi (vappuna, ei kivaa kenellekään).
Olin koulutuksessa urheiluopistolla. On se vaan niin mukava ympäristö olla; hyvääå ruokaa, siistit tilan kaikin puolin ja urheilumahdollisuudet vailla vertaa. Kumpa joskus pääsis töihin sinne!!
Kalenteri täyttyy taas pikaisesti kaiken maailman koulutuksista ja velvollisuuksista; oon aika monessa mukana, alkaa jo hirvittämään, että mihin kaikkeen sitä itsensä laittaakaan. Vielä olis viikon aikaa pohtia hakeeko yhtä paikkaa vai jättääkö sen roolin muille. Pientä painostusta on tullut, että paperi pitäis laittaa...kukakohan sen tekin mun puolesta? Onx innokkaita??
Naisten salibandyliiga on saatu päätökseen ja parhaillaan käydään neuvotteluja kuka ottaa kenetkin vastaansa. Teen ennakkoa kuhan vastustajat saadaan selville!
Hyvää viikonloppua!

Kommentoi

Day 5

suoppi22 - 22.02.2008 19.46 - henkilökohtaiset 

Tänään oli vuorossa aamusta ensin Rauhan kuskailua ku Lagunassa pyyhkijät lopetti toimintansa. "Etanan" kanssa hakattiin hampaat irvessä tunti kössiä ja saunottiin sen jälkeen. Pyörittiin huonekalukaupoissa ja kävästiin syömässä kunnon burger ateriat! Hyvää oli! Baby S. tuli seuraksi kiertelemäämn kauppoihin, mutta mitään järkevää kukaan meistä ei löytänyt/ostanut.
Täytyy sanoo, et oon enemmän ku tyytyväinen ku tää helvetin hiihtoloma loppuu. Voin myös taata, että ens vuonna en ole täällä Helsingissä vaan lähden pois. Loman kohokohta oli ehdottomasti Himoksen reissu ja kaikki urheilut, muu onkin ollut syvältä sieltä. Annetaan asian olla ja toivotaan parempaa ens viikkoa.

Kommentoi

Days 2-4

suoppi22 - 21.02.2008 13.41 - henkilökohtaiset 

Tiistaina oli koko hiihtoloman mahtavin päivä (vaikka lomaa on vielä jäljellä, en usko että sellaista päivää tulee enää tällä viikolla)! Oltiin Baby S;n kanssa aamusta liikenteessä ja matkattiin Himokselle korkkaamaan tämän talven laskut! Porukkaa oli, mutta ei liikaa, hisseihin pääsi mukavasti ja rinteissäkin oli kuitenkin tilaa tehdä kurveja! Aurinko paistoi ja  oli kivaa ulkoilla koko päivä.
Keskiviikkona kävin aamusta lumilenkillä (lunta tuli muutaman tunnin ihan pirusti). jalat oli kuin lyijyt eileisestä laskettelusta ja siitä lumen määrästä. Silti sitkuttelin 55 min lenkin!
Päätin viettää kotipäivän ja siivosin 11-15 ja en saanu kaikkea valmiiksi mitä olin ajatellut, joten ne odottamaan seuraavaa suurta inspiraatiota! Sain kuitenkin vahattua perketin, joka on aikamoinen urakka (voin kertoo) ja käsiteltyä myös nahkasohvan jne... Illalla mua ei huvittanutkaan yhtään mikään... Menin kuitenkin katsomaan pari erää miesten salibandyä ja loppuillan makasin sängyssä.
Tänään torstaina olin "lääkärillä". Se käänteli ja väänteli mun niskat kuntoon.Toivottavasti käden puutuminen ja "hhamukivut" lähtee pois. Kiertelin vähän kaupungilla, mutta kun mieli on maassa ei siitä  mitään tullut...Olis paljon kirjoitettavaa, mut en mä jaksa. Olkoot!

Kommentoi

Hiihtoloma; day 1.

suoppi22 - 18.02.2008 21.14 - henkilökohtaiset 

Auton tuunailua; Pesu, lampun osto ja vaihto, pesunesteen osto ja lisäys, koirapeitteen osto ja vaihto. Siinäpä sitä olikin ihan tarpeekis. Nuo asita on myös niitä jotka jää roikkumaan viikoiksi. Päivään mahtui myös aamulenkki, koirien kanssa pitkälenkki ja sapuskan tekoo.
Huomenna startataan aamusta Baby S:n kanssa Himokselle laskettelemaan! On luvannu hyvää pikku pakkasta ja auringonpaistetta! Huippua!

Kommentoi

Lätkää pelaamassa

suoppi22 - 11.02.2008 20.29 - ihmissuhteet 

Historian toinen Womens`s hockey night pidettiin launtaina Länkkärillä!! Kokoontumisajot oli klo 18 pukkarissa, jossa tutustuimme toisiimme ja kaivoimme jälleen vuoden kellarissa olleet kamat  esiin samasta kassista kuin viime vuonna. Sumppia sekä HARD SPORTia juodessa meni 1,5 h jonka jälkeen kaikki sai varusteet kutakuinkin oikein päällensä (hyvän opastuksen kera).
Itse peli oli tasainen ja jännittävä. Team Anneli painosti rajusti alusta alkaen, mutta Tesoman Fetisovien maalissa "Tommy Salo" piti joukkuetta pystyssä (tais siellä pari kaatumistakin tapahtua). Värikkäät peliasut tekivät Tommyllekin tepposen ja "Tikkasen Esa" pääsi kuin varkain pamauttamaan räpyläkäden puolelta 1-0 johto-osuman, "Tommyn" luullessa omien hyökkäävän häntä vastaan!
Tuomarit olivat päättäneet olla tässäkin ottelussa näkyvässä roolissa, joten vauhdikas peli kärsi ihmeellisistä rankkareista sekä muutamasta omituisesta jäähystä. Team Annelin "Guolla" pääsi haurhauttamaan Salon rankkareissa, tilanne oli kannaltamamme jo huolestuttava 2-0. Synttärisankari pääsi itsekin kokeilemaan rankkua, mutta oli ilmeisesti liian vähän Raahen Raanavettä vielä siinä kohdassa iltaa nautittu, sillä sen verran heppoinen harhautus oli. Sen sisään "Tytär" sai kavennettua heti perään komennetusta rankkarista tilanteeksi 1-2. "Mama" oli muuten 45 peliminuutin jälkeen saanut vain pari hipaisua kiekkoon...ja kerran oli sanonut "Etanalla" -  "Moi".
Peli päättyi lopulta tasan 2-2, taytyy myöntää, että tuomareiden hyvällä avustuksella!
Sauna oli kuumana ja tarjottavat esillä kun pääsimme aitioon. Mukavaa rupattelua ja läpänheittoa. Illan kisa oli "paras pukukoppijuttu"; osallistuimme "Pakosen" kanssa kisaan ja PirttiHirmun vanha tarina pian 40-vuotta täyttävästä ystävästä arvostettiin parhaimmaksi pukukoppijutuksi.SE tarina on tosi...kuulette sen joskus taas uudestaan...

Kommentoi

Asiat jotka hoidetaan viime tipassa

suoppi22 - 06.02.2008 22.35 - henkilökohtaiset 

Jotkut asiat on vaan niin kauheen vaikee "suorittaa"... Mulla sellasia on mm.
- auton tankkaaminen, pari kertaa oon jäänyt tien päällekin...;)
- kampaamoajan tilaaminen
- käteisen nostaminen automaatista
- luennon suunnitteleminen tai
- oppitunnin suunniteleminen

Mitkä tehtävät sinulla tahtoo jäädä roikkumaan?

Lue kommentit (4) | Kommentoi

Juhlimassa "Rauhaa"

suoppi22 - 02.02.2008 17.06 - henkilökohtaiset 

Olipa mukava nähdä "lauma" kavereita eilen! Aika rauhallisesti juhlittiin, mutta yksi penkiltä tippuminen nahtiin ja juhlakaluhan oli sitten jättänyt lompakon baaritiskille! Onnex Enrique ja Pakone saivat sen tunnisteita vastaan haltuunsa! Iso kiitos kaikille mukana olleille ja lahjaan osallistuneille!

Case Varis: Baby S:n pyynnöstä tästäkin on mainittava. Voiko tyhmempää urheilijaa löytyä?!? Että yritti pelata itselleen aikaan haluamalla paikalle oman tutkijan, naurettavaa!
Onko K-P Kyrö sekoittanut kaisan pään niin totaalisesti, että oikea on sekoittunut väärästä; vaiko onkohan varis liikkunut omasta mielestään siellä surullisen kuuluisalla "harmaalla alueella!?"

"Larssonin" tassu on niin kipee, että nousessa ja laskeutuessa se ulahtaa sydäntä raapivasti! Mitään varsinaista kipukohtaa ei ole löytynyt, joten oliskohan lihasvenähdys kyseessä...ressukka on ihan maansa myynyt!

"Poika" pelaa sitten ruottinmaalla. Oli ollu kuulemma paskat housussa ekassa pelissä kun "Du gamla, Du friia" oli pyörähtänyt soimaan. Tänään kotipeli ja odotettavsissa 7000 katsojaa; "liinatukka" saa laittaa hokkarit kiitoon!!

Kommentoi

Ulkoilupäivä

suoppi22 - 27.01.2008 21.35 - henkilökohtaiset 

Ihan aurinkoinenpäivä houkutteli ihmiset ulkoilemaan tänään. Fiilis oli keväinen, ihana kerrassaan! Lisää tällaisia päiviä!
Muutenkin mieli alkaa virkistymään, sillä lomat (hiihto-, pääsiäis- ja kesäloma) ovat ihan hollilla ;). Kaikkea kivaa odotettavissa: Siipiä syömään ens perjantaina, seuraavana viikonloppuna Hockey Game ja ehkä koulutus ja sitten on viiskymppiset Tampereella..siitä käynnistyykin hiihtoloma! Jipii!

Kommentoi

Naapurissa jynssätään!

suoppi22 - 22.01.2008 20.35 - ihmissuhteet 

Mummon kamat on muutettu! Minne lie mummo meni, toivottavasti pääsi hyviin "käsiin" ja saa seuraa. Uusi naapuri on mummon joulukortin mukaan 40-vuotia mies. Eilisestä lähtien siellä on noin nelikymppinen nainen ja mies siivonnut ja kolistellut. Jännittää kuka siihen sitten asettuu...
Kävin rauhan kanssa kössiä pelaamassa ja huomenna ajattelin osallistua oppilaiden kanssa kuntonyrkkeilyyn. Pikku hiljaa saada taas jäseniä liikkeelle. Lenkkeily ei kyllä innosta nyt yhtään, mut nuo pallopelit kylläkin. Kukakohan jaksais järkätä jonku salibandyjoukkueen ja sille vuoronkin? Olis kiva pelata säbää... tehkää joku jotain!!

Kommentoi

"Junassa on hauska matkustaa"

suoppi22 - 21.01.2008 21.28 - henkilökohtaiset 

Kaks asiaa ei ole muuttunut "junailussa"; se järkyttävä kusenhaju vessassa (vaikka ne vessat ovat pendolinossa ihan nykyaikaiset ja helkkarin kallis ravintolavaunun tarjoilu!! Muutenhan se oli kiva kokemus; 6 h Ouluun ja pc paikka. Kattelin "Pelastajat"- sarjaa ja luin kirjaa, mukavasti meni aika.
Kiirettä piti et ehti parin päivän aikana taas kaikkia näkemään ja katteleen pari peliäkin.
siskon ylläribileet meni loistavasti siihen asti ku oltiin meidän perheen kesken, mutta kun ovesta alkoi lappaamaan siskon miehen 9 sisarusta lapsineen, keittiössä oli säpinää! Vartissa tehtiin kakku (kakkupohja oli valmiina) ja voileipäkakku - ja taas oli tarjottavaa. Lapsille haettiin kaupasta keksiä, jäätelöä ja limua! Sisko oli niin yllättyny että liekkö vielä tänäänkään selvinny? Oikein mukava viikonloppu ;)

Kommentoi

Viikonloppuna Pohjois-Suomeen

suoppi22 - 15.01.2008 18.49 - henkilökohtaiset 

Niin...onko siitä jo reilu puoli vuotta kun oltiin porukalla Oulujärvellä nauttimassa hyvistä keleistä?!?! On aika lähtee moikkaamaan äiskää ja viedä Thaimaan tuliaiset. Sisko ja veli saapuu sunnuntaina myös Thaimaasta. Ollaan järkkäämässä siskolle yllätys 50-vuotis bileitä... Se kun luuli päässeensä karkuun niitä. Heh!
Oon yrittänyt tosissaan kääntää ajatuksia postiviiseen suuntaan ja saada taas rytmistä kiinni, mutta kai tää åpimeys koittaa vaan vetää mieltä tummaksi jatkuvasti. Pineiä piritymisen merkkejä ehkä ilmassa; olin eilen Pakosen kans uimassa ja tänään siivosin oikein kunnolla. tytötkin ovat saaneet kylvyn! Kyllä tää tästä; hiihtoloma kolkuttaa kohta ovelle ja kaikkee muutakin kivaa on tiedossa!!Pää pystyyn vaan ja rytmistä kii - täältä tullaan kevät!

Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu