Vieläkö on herrasmiehiä

tatipensio - 22.09.2005 08.30 - ihmissuhteet 

Tuossa tuli huomattua, että herrasmiehiäkin vielä löytyy tästä maasta. Nimittän BB-talossa Minnalla oli herkkä hetki sohvalla ja hän siinä vähän itki. Mika tuli paikalle ja huomasi tämän, kävi hakemassa paperia ja vain laittoi sen Minnan käteen sanomatta yhtään mitään. Tuossa vaiheessa tuli tippa linssiin tädillekin ihan.

Kommentoi

Pitkästä aikaa

tompsukka - 08.09.2005 13.40 - henkilökohtaiset 

,

Kiitos kommenteista. Niitä tässä olenkin miettinyt, paljonkin.

Jankan kanssa olen samaa mieltä ja kuitenkin eri mieltä asioista. En koe, että kirjoitan perheasioitamme nettiin, vaan puran tänne omaa oloani. Myönnän kyllä, että parempi olisi ensin puhua miehelle ja sen jälkeen vasta kirjoittaa siitä muualle. Toisaalta taas, tänne olen saanut purettua sen pahimman olon, eikä sitä ole tarvinnut sysätä miehen niskoille, vaan hän on saanut sen jo siistityn version.

Juteltiin miehen kanssa tuossa jokunen aika sitten aika pitkäänkin. Meillä on ollut aina vähän vaikeaa puhua asioista toisillemme, tai siis, kumpikin pitää niin paljon asioita sisällään, vaikka ei pitäisi. Toisaalta myös tämä arki kahden lapsen kanssa vie veronsa, ja keskusteleminen jää.

Mies ymmärsi tilanteeni, tottakai. Sitä sitten miettii, että minkä ihmeen takia, en ole aikaisemmin avannut suutani? Mutta oli se iso kynnys avautua ja myöntää, että ei aina jaksa. Sanoin epäileväni synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta en ole varma, onko sitä. Onko vain väsymyksestä johtuvaa?

On niin paljon kuitenkin hyviä päiviä, kausia kun jaksaa. Sitten tulee niitä notkahduksia, kun kaikki on ylivoimaista. Yleensä huonot päivät ovat seurausta huonosti menneistä öistä, äidin väsymyksestä ja siitä seuraavasta kärsivällisyyden puutteesta.

Sanoin, että tarvitsen välillä omaa aikaa, että jaksan taas. En joka päivä, mutta jos kerran viikossakin pääsen yksin uimaan, niin se helpottaa. Kunhan saa edes hetkeksi aikaa irroittautua kotiympyröistä. Olen myös kokenut tärkeäksi sen, että olemme alkaneet rauhoittaa viikonloppuja myös vain oman perheen kesken olemiseksi. Ei aina isovanhempien tai kummien luokse kyläilemään, vaan leppoisaa yhdessäoloa ja tekemistä.

Mies on tehnyt osan kotitöistä ja touhunnut välillä poikien kanssa, niin että olen saanut istua rauhassa ompelukoneen ääressä tai lukea kirjaa. Ehkä se tästä.

Olen yrittänyt opetella olemaan kärsivällisempi, joskus myös onnistunut siinä. Olen ehkä myös oppinut olla potematta koko aikaa syyllisyyttä kaikesta. Olen ehkä sittenkin se paras mahdollinen äiti lapsilleni..

Lue kommentit (6) | Kommentoi

 
Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |   kirjaudu