Se kestää jo viidettä päivää... Apuna on ollut nicorettepurukumit ja rautainen tahto. Kertaakaan en ole sortunut ostamaan röökiä tahi pummimaan mokomaa syöpäkäärylettä. Sen sijaan olen muutaman kerran kaivellut partsilta vanhaa tuhkakuppia ja vetänyt posket lommolla jämäsauhut. Mutta ei se merkitse kyllä oikeastaan mitään naiselle joka aiemmin poltti pari askia päivässä. Joten vakaasti uskon, että tässä ollaan matkalla kohti vapautusta tupakista.
Miksi näin? Yksinkertaisesti siksi, että olen lopen uupunut siippani kännäämiseen ja teimme sopimuksen, että jos mie jätän pöllit, hän jättää turmiolan tommin liemet. Katsotaan, miten tässä käy. Aikoo kuitenkin viedä viinipönttönsä työkaverilleen saatesanoin: "Ei tää enää mun päähäni koske". Huumori löytyy siitä, että noin kymmenisen vuotta sitten toinen työkamu vei samaiselle tyypille viinipönttönsä noilla saatesanoilla, joten isäntä ajatteli, että historia voisi hieman toistaa itseään.
Mutta kerron myöhemmin a) onko tupakkilakkoni pitänyt ja b) onko isäntä raivoraitis